torstai 8. kesäkuuta 2017

Presidentin harmaa eminenssi: Steve Bannon

Ylen ykköskanavalta tuli 1.6.2017 ulkolinja-dokumentti ”Taistelu Trumpin esikunnassa”. Otsake ei ole kovin onnistunut. Alkuperäinen otsake ”Bannon´s War” on paljon parempi. Ilmeisesti otsakkeen nimeäjä ei oikein luota Bannonin tunnettuuteen Suomessa. Kysymys oli yhden miehen sodan kuvauksesta.

Steve Bannonia – Donald Trumpin läheistä avustajaa - on pidetty Trumpin pahana lintuna, mutta sanoisin, että sellainen renki millainen isäntä.

”Bannonin sota” on oikeastaan hyvin tyypillinen keskinkertainen amerikkalainen dokumentti. Siinä keskitytään päähenkilön toimiin niin tiiviisti, että kriittisiä välipuheita ei sanalliseen ilotulitukseen juuri mahdu. Dokumentti on tehty hyvin pitkälle Bannonin ehdoilla ja näkökulmasta. Haastateltavat ovat Bannonin lähipiiriä. Heidän mielipiteensä esitetään kommentoimattomina 15 sekunnin pätkinä lähes ilmeettömästi, ilmeisesti vakuuttavuuden lisäämiseksi. Kukaan ei kyseenalaista puheenvuoroja, niistä ei synny debattia eikä se ole tarkoituskaan.

Aivan dokumentin lopussa Bannonin kärsimät takaiskut politiikassa avaavat vihdoin epäilijöiden ja toisinajattelijoiden näkökulmaa keskushenkilöön.

”Bannonin sota” on tarina tee se itse -miehestä, jolla on oma suunnattoman kunnianhimon sanelema fokus elämässään. Ilmeisen lahjakas oman tien kulkija eteni syntymäkodin kennedyläisestä liberalismista ääri- oikealle jo Reaganin aikana ja Trumpin aikana näkemys on edelleen syventynyt.

Dokumentissa kuvataan mielenkiintoisella tavalla, kuinka samanhenkiset ihmiset löytävät toisensa ja yhdessä toteuttavat missiotaan. Kuinka paljon tavoitteissa on ideologiaa ja kuinka paljon puhdasta vallantavoittelua jää katsojan päätettäväksi.

Dokumentin luonnehtima Bannonin hahmo voidaan siirtää historian virtaan. Hän on elävä esimerkki alun perin liberaalin maailmankuvan omaksuneen henkilön oikeistolaistumisesta samaan tapaan kuin suuri osa amerikkalaisista on siirtynyt New Deal -presidenttien (Rooseveltista Nixoniin) aikakaudesta oikeistohenkiseen uusliberalismiin ja teekutsuliikkeen aikakauteen. Mistään yhtenäisestä ideologiasta en puhuisi. Bannonin ja hänen kumppaneidensa tavoitteisiin valikoituivat maahanmuuton vastaisuus, liberaalien arvojen hyljeksiminen ja asevarustelun kiihdyttämispyrkimys terrorismin varjolla sekä ennen kaikkea äärinationalistinen Yhdysvaltain edun asettaminen kaiken edelle.

Populismi ei ollut Bannonille piiloteltava asia, hän eli sen kautta ja julisti populistisen nationalismin ohjenuorakseen. Ilmeisesti Bannonilla oli Trumpin iskulauseiden luomisessa oma roolinsa: ”rakennamme muurin”, ”Amerikka ensin”, tehdään Yhdysvalloista suuri jälleen”……

Bannonilla keskiössä on uhka, joka kohdistuu juutalais-kristilliseen elämäntapaan ja uhkaajakin on selvä: radikaali islamilainen maailma. Vastakkainasettelun Bannon näkee sotana.

Ehdoton tavoite oli käynnistää vallankumous heti niin, että vastustajat eivät ehtisi ryhmittyä. Siksi parin kolmen ensimmäisen kuukauden aikana piti tehdä valtava määrä aloitteita ja viedä ne saman tien läpi. Dokumentissa ei juurikaan puututtu valitun tien kivikkoisuuteen, Obamacarea ei edes mainita eikä myöskään muslimimaahanmuuttajien muuttorajoitusten epäonnistumista.

Sekä Bannonilta että hänen presidentiltään puuttui kokonaan hallinnollinen kokemus ja siksi hätäilyn leima jäi päällimmäiseksi mielikuvaksi toimenpiteistä. ”Bannonille horjutus on valtaa”, toteaa eräs haastateltava. Annetaan kuva, että tämä mielipideikoni suunnitteli kaiken: jopa Trumpin päätösten vastaiset mielenosoituksetkin! Bannon irrotetaan muiden tahojen yläpuolelle, visionääriksi, joka tarkastelee maailmaa alaviistoon siirrellen eri elementtejä kuin shakkinappuloita mieleiseensä taktiseen kuvioon.

Taustalla oli ja on voimakas Washingtonin valtaeliitin vastustus, halu räjäyttää koko ”systeemi” ja asettaa itsensä vanhan eliitin tilalle. Käytännössä hallintoa tuli purkaa ja siirtää johtamista presidentin ja hänen lähimmän neuvonantajansa intuition varassa tapahtuvaksi.

Bannonille sopi Trumpin diili-ajattelu: asiat voidaan sopia ilman kylmän sodan koukeroita, kunhan vain oikeat miehet ovat vääntämässä kättä maailmanrauhasta. Tässä luulossa Bannon on täydellinen aisapari Donald Trumpille.

Puheidensa pontimena Bannon käyttää laajaa filosofian ja historian tuntemustaan. Mutta kaikki sävyttyy hänen ahtaan näkökulmansa ja mustavalkoisten silmälasiensa kautta. Hän on käytännössä propagandan ylipappi Trumpin hallinnossa – tai niin hän ainakin kuvittelee.

Äärioikeistolainen Breitbart-sivusto tarjosi hänelle manipulointiväylän ja hänellä oli taito saada sivuston hyödyntäjiksi samanmielistä ääriainesta. Tuskinpa Bannon koki tunnontuskia levottomista puheenvuoroista, päinvastoin ne tukivat hänen päämääriään. Jossakin vaiheessa Bannonin menestys presidentin avustajana kasvatti hänen egonsa sellaisiin sfääreihin, että se herätti Trumpinkin miettimään, mitä on tapahtumassa. Bannon siirtyi pikkuhiljaa hänelle luonteenomaisesta harmaan eminenssin roolista parrasvaloihin. Tässä vaiheessa ilkeät kielet kertoivat, että presidentti Bannon teki sitä ja presidentti Bannon teki tätä. Trump osoitti hermostumisen merkkejä ja yhdessä vaiheessa näytti siltä, että Bannon ajautuu sivuraiteelle tai kokonaan pois Trumpin lähipiiristä. Tuleva historiankirjoitus kertoo, mitä tapahtuu jatkossa, mutta ilmeisesti Bannon oppi tällä kertaa läksynsä ja vetäytyi taustahenkilön rooliinsa ideoimaan ja kirjoittelemaan Trumpin puheita.

Trumpin lähipiirissä on kuitenkin turbulenssia tulevaisuudessakin. Pääsyynä on Trumpin suuren johtajan tauti, jonka mukaan lähiavustajien onnistuneet ajatukset ovat presidentin ajatuksia ja epäonnistuneet ovat kaikkien muiden paitsi presidentin vikaa. Bannon tuskin voi olettaa olevansa epäilyn ulkopuolella Trumpin hallinnossa jatkossakaan.

Bannonilla on lähes deterministinen halu nähdä kaiken räjähtävän. Tämän aaveen hän loihti näkyville jo tekemissään elokuvissa: niissä kolmas maailmansota oli realistinen vaihtoehto. Tarvittiin siis maailmanpelastaja: ensin hän ajatteli Sarah Palinin olevan ”se” presidentti ja sen jälkeen tuli Donald Trumpin vuoro.

Historia ei ole loppunut. Levottomat puheet ja teot ovat täällä tänään. Kummallisesti vakka löytää kantensa, olipa sitten kysymys uudesta ajasta, uusista ajatuksista tai uusista ihmisistä. Steve Bannon on elementissään osana tätä uutta häilyvää, väkivaltaista maailmaa.

3 kommenttia:

  1. Yhdysvaltalaiset saavat olla suuria saarelaan, sitä ei heiltä kukaan kiellä,mutta koko maailmanpoliiseiksi heitä yhä harvempi taitaa haluta.
    Trumpin hallinnon vaikea asema,ei helpotu ennenmmin kuin itse presidentti nostaa päänsä ja ilmoittaa vanhan kylmänsodan päättyneen ja kykenee sanomaan syytöksistään Venäjä kytkösten suhteen Lipposen tapaan so watt.
    Tietenkin kansakunnalle tekee kipeää tunnustaa sen vallan rajat ja väärien polittisten tulkintojen tuottamien kansainvälisen toimintaympäristön sekasorron.
    Trumpin aikakauden voisi kuvitella olevan myös uuden bisneslähtöisen turvallisuuspolitikan alkamisen ajankohta, esimerkiksi maamme voisi ,jos kansakuntamme enemmistöä oikein pelottaa Venäjän olemassaolo ostaa turvallisuus markkinoilta yhdysvaltalaisen sotilas osaamisen tuottamia palveluita.

    Kulttuurillinen läntisen maailman tajuntateollisuushan tuleejo Kaliforniasta,se on samalla erittäin mainio globaalien uhkakuvien ja erilaisten pelkojen tuottamisen muoto,jolle Pentagon on oiva yksikkö tuottamaan ratkaisun,tietenkin sopivaa korvausta vastaan.

    Uus- liberalistinen järjestys tulee erittäin hyvin toimeen autoritäärisen ajattelun kanssa, niin Bannon kuin Trump tahtovat muutaa myös yhdysvaltain valtiorakenteen, ikään kuin liikeyritykseksi,jossa toimii valitun johtajan yksinvalta

    Trump ja Bannon ovat Uus-liberalistisen ilmiön autoritäärisen käänteen edustajia,jotka juuri nyt ovat vahvoilla,oman aikakauteen sopivan visionsa vuoksi,sekä juuri siksi myös Trumpin lähipiirin edustajien yhteydet Venäjälle ovat niinkin lajaat, miltä heidän vastustajansa on ne saanut näyttämään.

    Uus- liberalismin ja Uus konservatiivisuuden epäpyhä allianssi on nyt ohi, neocon porukat joiden ideologinen pohja oli Trotskilaisuudessa,tahtoivat laajentaa demokratiaa ja juuri amerikkalaista mallia demokratiasta maailmassa ainoaksi sallituksi järjestelmäksi, sen sisään on myös rakennettu demokratian syventäminen, kaikkia elämänaloja kattavaksi,se projekti näyttää nyt tuleen jonkinasteiseen tiensä päähän.

    VastaaPoista
  2. Tuli selväksi. Saisiko yhtä raikkaan analyysin obaman ja hill clintonin hyvistä suoritteist?

    VastaaPoista
  3. Bannonilla ja Trumpilla on omat pakkomielteensä. Kompastumisen vaara on koko ajan olemassa. En usko, että liberaali demokratia on mitenkään tahdoton ja sivuun sysättävä vastapeluri.
    Yhtä vaikea on uskoa Yhdysvaltain ja Venäjän auvoiseen yhdessäoloon muuttukoon suhteet miten bisnesvetoisiksi tahansa.
    Keskeistä on varmaan se, miten lähellä Trump lopulta on vanhaa republikaanista establishmenttia, vaikka on yrittänyt antaa toisenlaisen kuvan.Samalla niiden äänestäjien pettymys tulee julki, jotka antoivat Trumpin lupausten johtaa itseään harhaan. Yhden kauden presidentti?

    VastaaPoista