Kansanvallan muutoskyky koetteilla II

Sitra on tutkinut hyvin ajankohtaista aihetta, demokratiaa julkaisussaan ”Demokratian vaikeuksista kohti tulevaisuuden osallisuutta”. Sen on kirjoittanut johtava asiantuntija Elina Kiiski Kataja. Tämä on julkaisua käsittelevän ja erittelevän kirjoitukseni toinen osa.

Elina Kiiski Kataja on koonnut demokratian eri muodoista seuraavan vaihtoehtokoosteen:

1) Eliittidemokratia, jonka mukaan vain asiantuntijat ja päätöksenteon ammattilaiset ovat kykeneviä hallitsemaan asioita.

2) Kansalaiset tapaavat erilaisilla foorumeilla keskustellakseen yhteisistä asioista. Tämän mallin avainasia on, että keskusteluista johtaa kanava päättäjiin.

3) Kamppaileva demokratia. Tämä malli tarjoaa tilaa protesteille, jotta huonompiosaisten asema tulee näkyväksi. Ehkäpä nuo kolme vaihtoehtoa kattavat keskeiset lähestymistavat kansanvaltaan. Ne voisivat palvella työhypoteeseina jatkokäsittelyssä.

Tämän päivän megatrendejä demokratianäkökulmasta ovat globalisaatio, teknologinen kehitys ja kaupungistuminen. Globalisaation ydinkäsite lienee keskinäisriippuvuus, mutta juuri tuota keskinäisriippuvuutta vastaan ovat suojautuneet monet autoritäärisesti johdetut valtiot kautta maapallon. Juuri tätä riippuvuutta vastaan esimerkiksi Donald Trump toimii pyrkiessään torjumaan yhteistyön eri valtioiden välillä kaupan rajoitteiden ja muurien avulla.

Ei ole olemassa globaalia demokratiaa, jonka avulla voitaisiin etsiä kompromisseja edellä mainitun kaltaisiin konflikteihin. Voidaan asettaa kysymys sopiiko demokratia ollenkaan globaalien kysymysten ratkaisemiseen. Intia ja Kiina ovat nousseet globaaleiksi toimijoiksi ja niiden perässä seuraavat monet maat jotka haluavat kasvattaa elintasoaan. Ne ovat kiinnostuneita omasta menestyksestään, eivät globaalista demokratiasta.

Globalisaatio on sotkenut lännen asettaman maailmanjärjestyksen. Branco Milanovicin elefanttikäyrän mukaan pohjimmaisena elintasokilvassa ovat maapallon väestön köyhimmät viisi prosenttia. Sitten seuraavat nousevien talouksien keskiluokkaan nousseet massat. Länsimaiden kesiluokka on tässä asetelmassa pysynyt paikallaan tai jopa taantunut ja päällimmäisenä on maailmanlaajuinen rikastunut eliitti, joka on kahminut itselleen valtavia rikkauksia.

Läntisen keskiluokan tappioiden näkyvinä merkkeinä ovat toimineet Brexit, Trump, sosiaalidemokraattisten puolueiden vaikeudet ja populistien nousu.

Kansallisiin rakenteisiin tottuneet poliittiset puolueet ovat ison haasteen edessä yrittäessään ratkaista samaa aikaan sekä globaaleja että paikallisia haasteita.

Globalisaation ohella toinen suuri vedenjakaja on teknologinen kehitys. Neljännen valtiomahdin eli median kukoistuksen aika käy yksiin edustuksellisen demokratian menestysvuosien kanssa. Kaiken tämän on mahdollistanut nopea teknologinen kehitys. Kääntöpuolena on, että teknologinen kehitys ei ole taannut täystyöllisyyttä vaan päinvastoin on jopa hidastanut työpaikkojen muodostumista. On syntynyt talouskasvua ilman työpaikkoja. Tarkemmin sanottuna korkeaa osaamista vaativat työpaikat ovat lisääntyneet, mutta keskiluokan työpaikat ovat pikku hiljaa vähentyneet. Työllisyydestä on tullut bkt:n kasvun ykkösedellytys.

Länsimaiden demokratian valtakautta oli 1900-luku, siis teollinen aikakausi. Sen on haastanut uusi internet-kulttuuri. Se jakaa vallankäyttäjät – meidät kaikki - pieniin pirstoutuneisiin osiin. Entinen median massiivinen valta on murentunut, kun periaatteessa jokainen on oma uutistoimistonsa, joka voi tuottaa ja jakaa tietoa (tai disinformaatiota). Internetillä on ollut valtava demokratisoiva vaikutus, mutta samaan aikaan on kasvanut epäsuhta demokraattisten prosessien kanssa. Maailmankuva on jakautunut pieniin osiin ja perinteinen valtamedia on menettänyt otettaan.

Internet-innostus oli parhaimmillaan 2000-luvun alussa myös demokratian näkökulmasta tarkasteltuna. Odotukset olivat korkealla. Internet on avoin ja osallistava. Monien mielestä se antaa vapauden toimia: jokaisesta tulee oma äänitorvensa. Luottamus vertaisiin kasvaa. Uusi valta on kuitenkin häilyvää ja helposti katoavaa. Kaiken hyvä ohella internet on tarjonnut 2010-luvulla laajat mahdollisuudet myös vihapuheille.

Aiemmin puolueilla oli omat lehtensä, jotka ohjasivat kansalaiskeskustelua. Jos niillä oli ollut jokin merkitys, ovat ne nyt pyyhkiytyneet pois lähes kokonaan. Teoriassa kaikki ihmiset voisivat ottaa tietokoneen välityksellä kantaa asetettuihin kysymyksiin, jos tietokonevaltaistuminen olisi kattava. Luottamuskynnys on kuitenkin korkealla ja pelko manipuloinnin toteutumisesta äänestyksen yhteydessä herkässä.

Kolmas tärkeä megatrendi globalisaation ja teknologisen kehityksen lisäksi on kaupungistuminen. Kaikkialla maailmassa väki pakkautuu kaupunkeihin, myös Suomessa. Kaupunki voisi olla demokratian kannalta soveliaan kompakti yksikkö. Itse asiassa kaupungistuminen on yksi väylä, jota pitkin demokratian tässä kuvailtuja ongelmia voitaisiin ratkoa. Vaikeampi kysymys on, mitä voidaan tehdä kaupunkien ulkopuolella. Brexit ja Trumpin nousu ovat heijastusta kaupunkien ja maaseudun välisestä vastakkainasettelusta. Poliitikot ovat menettäneet aikaikkunan, jolla ongelmia olisi voitu ennalta ehkäistä.

:::::::::::::::::::

Demokratian laajeneminen on pysähtynyt 2000-luvullaa. Demokraattisen päätöksenteon prosessi on vaikeutunut . Lainsäädäntöä on haastavaa laatia siten, että korjattavaa ei heti tuoreeltaan jää. Tavalliselle kansalaiselle tämä kaikki avautuu soutamisena ja huopaamisena, jolle ei näytä tulevan loppua. Samalla luottamus päätöksentekijöiden kykyjä kohtaa asetetaan kyseenalaiseksi. Vanha demokratian valta näyttää osin murenevan. Tilalle tarjotaan populistisia ja autoritäärisiä ratkaisuja: Unkari, Puola, jopa Venäjä, Kiina….

Sitran julkaisussa määritetään demokratian toteutumisen vaikeuksiksi seuraavat seikat:

-puoluekoneistoon kuulumattomien määrä (vain 3-6 prosenttia mukana Euroopassa),

-puolueet taistelevat samoista äänestäjistä (puolueet siis samanlaistuvat, joka johtunee siitä, että puolueiden kädet on sidottu moniin tahoihin),

-kansanliikemäisyys on hävinnyt (ei olla enää ”kansan asialla”, vaan puolueet ovat enemmänkin kansalaisille palveluja tarjoavia tahoja),

-politiikka on muodostunut professionaaliseksi (tietoperusteiseksi, asiantuntijavaltaiseksi; arkijärki ei riitä kannanottoihin),

-politiikan kriisi on sen sisällä (politiikasta on tullut osa hallintoa ja kansalaisista politiikan seuraajia),

-ihmiset haluavat vaikuttaa asioihin koko ajan, ei vain neljän vuoden välein (puolueiden oikeutus vallankäyttöön murenee; käytetään muita vaikutuskanavia),

-politiikan tarkoitus on osittain muuttunut: siitä on tullut osin rekrytointikanava eliittiin,

-Suomessa on kansainvälisesti korkea luottamus instituutioihin, mutta politiikka muodostaa poikkeuksen,

-eriarvoistuminen on lisääntynyt Suomessakin (huono taloudellinen asema heikentää kiinnostusta politiikkaan),

-nykyajan ihmisen kiire estää osallistumisen politiikkaan,

-politiikka tarvitsee monimuotoiset sosiaaliset rakenteet, perinteinen demokratia on perustunut joukkoihin ja sosiaalisiin luokkiin; nyt joukko on eriytynyt vaikeasti hahmotettaviin osiin (koulut, työpaikat, asuinalueet, sosiaaliset jakaumat).

:::::::::::::::::::

Kolmekymmentäluvun jäljiltä demokratia oli huonossa hapessa. Vuonna 1941 demokratioita oli vain 11 kappaletta (Suomi oli rajatapaus). Suomi on pitkäkestoisimpia demokratioita ja on edelleen tällä mittarilla mitattuna huipulla. Demokratia on ollut parhaimmillaan, kun on eletty suurten murrosten välistä aikaa, siis tasannevaihetta. Juuri nyt olemme (sodan jälkeisen) tasanteen jälkeisessä ajassa.

Suomi kuuluu yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa demokratian priimuksiin. Kuitenkin Suomessa äänestysaktiivisuus on jostakin syystä parikymmentä prosenttia alhaisempi kuin Ruotsissa ja Tanskassa!

Sitran julkaisu antaa eväät jättimäiseen määrään erilaisia lähestymistapoja. Sen lukeminen oli suorastaan näännyttävä urakka. Julkaisun ajatus oli, että tehdyistä esityksistä/aloitteista voisi jatkaa syventäen tarkastelua! Itse ajattelisin niin, että vähän, mutta parempaa eli suosittelisin keskittymistä joihinkin asioihin. En myöskään rakentelisi kovin vallankumouksellisia tai radikaaleja kuvioita, sillä on suuri todennäköisyys, että ne jäävät ainakin kohtuullisella aikaperspektiivillä toteutumatta.

Tärkeimpinä ajatuksina uudistaa demokratiaa ja demokraattista ympäristöä näkisin seuraavat seikat (käytän näissäkin suurimmaksi osaksi pohjana Sitran julkaisua):

-yhteiskuntaan osallistava koulutus alakoulusta lähtien. Tämä lieventäisi kokemusta, että politiikka koetaan monimutkaisena; ajatuksena on läpi elämän jatkuva koulutus.

-nuorten aktivoiminen/politiikan omaksi kokeminen; tulisi löytää keinot nuorten poliitikkojen rekrytoimiseksi, sillä he toimisivat vertaistahoina 16-20-vuotiaille.

-eriarvoistavan kehityksen pysäyttäminen.

-taistelu sen puolesta, että luottamus instituutioihin säilyy korkealla tasolla ja politiikan osalta paranee.

-teknologiapelosta sen hyväksikäyttöön; äänestysikärajan alentaminen, vanhenevan väestön mukana pitäminen, äänestystekniikan kehittäminen.

-siirtyminen kuulemisesta kansalaiskeskusteluihin; harjoittelun aloittaminen jo koulussa.

Ehkäpä Sitran julkituoduksi motoksi sopisi julkaisusta poimittu lausahdus koskien demokratiaa: ”On helpompaa uskotella, että voidaan palata vanhoihin hyviin aikoihin tai jatkaa valitulla linjalla, kuin haastaa radikaalisti vallitsevia totuuksia.”

Lainaisin itse Urpo Harvaa (HS mielipidepalsta 26.3.2017/ Tapani Könönen): ”Ellei demokratia hävitä tietämättömyyttä, niin tietämättömyys hävittää demokratian.”