sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Mökkipäiväkirjan kertomaa

Olen harrastanut 35 vuotta mökkeilyä, joten pieni yhteenveto kokemuksista on paikallaan. Mielestäni kevät on mökkeilyn kannalta paras vuodenaika. Miksi? Vastaus on klisee, mutta olkoon: luonto herää. Vuodenaikojen selkeä vaihtelu (toistaiseksi!) saattaa rasittaa joitakin, mutta minä annan sille suuren arvon.

Vastustamaton viehätys johtaa puuhailuun, josta yksitoikkoisinta touhua on haravoiminen ja puutarhajätteen kärräys tai pikemminkin kevytpeitteen avulla heivaus metsään. En aio kuitenkaan puhua raatamishengessä mökkeilystä, vaikka se sitäkin on joiltakin osin. Kukaan ei menisi mökille hyvillä mielin, jos siellä olo muistuttaisi työleiriä. Puhun tässä omista tunnoistani, vaikka paikalla on useimmiten muitakin perheenjäseniä, joiden yksityisyyttä haluan kunnioittaa.

Olen itse todennut parhaaksi kesän rytmiksi kiertokulun koti – mökki – Helsingin kulttuurielämä. Toki paljon muutakin elämään kuuluu, mutta pelkistetään nyt näin. Vaihtelu tietenkin virkistää, mutta keskeinen syy kaipuulle sivistyksen pariin on varmaan uuden oppimisen nälkä, joka näin eläkeläisenäkin kiehtoo. Hyvän kontrastin kulttuuriharrastuksille tarjoaa villi ja vapaa mökkielämä. No, nyt taisi tulla mukaan jo kuviteltua kontrastia…..

Aina kun tulen keväällä mökille on pieni jännitys päällä. Viimeinen pätkä mökkitietä on useimmiten huhtikuun puolen välin paikkeilla lumipälvien peitossa. Aina ei ole selvitty kommelluksitta. Sama odotuksen ja jännityksen tunne seuraa mökille saakka. Onko laituri (josta osan säilytän kaiken uhallakin talven yli järvessä) vielä paikallaan ja kuinka korkealla vesi on? Entä onko veneiden ja kajakkien lukitukset ja peitot paikallaan ja niin edelleen. Ovatko myyrät tehneet tuhojaan pihalla, entä hiiret sisällä? Helpotuksen huokaus on suuri, kun useimmiten syksyn huolellinen työ palkitaan: ei ongelmia.

Järven jäätilanne on muutamina viime talvina aiheuttanut ongelmia laiturille, mutta ei tänä talvena. Asiaa edesauttoi tänä keväänä se, että rantojen sulettua keskellä oleva valtava jäälautta ei ollut lähtenyt liikkeelle. Se oli siis tuulettomissa olosuhteissa sulanut paikalleen.

Tekniikan käyttöönotto on oma seremoniansa. Vesijohtoputkien liitoskohdat kiinni ja paineveden ja lämminvesivaraajan töpselit kiinni, sähkökaapin napin painallus ja sitten ihmetellään, mitä tapahtuu. Ei onneksi mitään odottamatonta. Olisihan se melkoinen järkytys, jos paineveden kytkennän jälkeen liitoskohdan pettäessä vettä roiskuisi kaikkialle.

Vanhemmiten kevätsiivous tuntuu jotenkin uuvuttavalta etukäteen ajateltuna, mutta yllättävän nopeasti vanha rutiini palaa ja työt alkavat sujua. Puuceen tyhjennys, talven tai kevään aikana pilkottujen halkojen pinoaminen, raivaussahatyöt, linnunpönttöjen tarkistukset, vähäisten koristekasvien ylläpito ja uusien istutus, nurmikon kalkitseminen, laiturin jatkaminen täyteen pituuteen, mökin siivous, pienten vikojen korjaus ja monet muut askareet pitävät mielen virkeänä!

Peukalo ei ole keskellä kämmentä, mutta mikään tekniikan ihmelapsi en myöskään ole. Mökkielämä on nostalginen tapa elvyttää tee se itse -kulttuuria vaikkapa vain pienimuotoisena puuhasteluna. Mökkitalkkari on perälautana kaikelle vaativammalle tekemiselle.

Luonnon seuraamisen olen hankkinut melkoisen kamerakaluston. Viime aikoina olen keskittynyt kuvaamaan 50-kertaisella zoomilla lintuja. Kevät eli pesimisaika on hienoa valokuvausaikaa. Harmittelin juuri, että kamera ei ollut käsillä, kun isokoskelopariskunta tepasteli hetken laiturilla. Näyttävän näköistä koirasta ei juuri omien havaintojeni mukaan kesällä näe. Naaras saa yksin vetää perässään seitsemän poikasen laivuetta.

PS. Toisella kertaa kuvan ottaminen onnistui

Kolmenkymmenenviiden vuoden aikana moni asia on muuttunut – paitsi hyttysten esiintyminen. Niitä on joko paljon tai hyvin paljon. Eri ihmisiin niillä on erilainen vaikutus: minä kärsin niiden pistosta onneksi vain vähäsen. Nykyiset ötököiden torjunta-aineet tehoavat varsin hyvin hentoisiin hyttysiin. Toista ovat keskikesän paarmat, jotka lähestyvät kuin hävittäjät. Sitten ovat nämä uudet tuttavuudet kuten sinänsä melko vaarattomina pidetyt hirvikärpäset, joita ei juurikaan tunnettu 30 vuotta sitten. Punkit ovat sitten oma lukunsa: nyt saa tehdä punkkitarkastuksia lähes päivittäin. Borrelioosi on ikävä tauti. Oma havaintoni on, että peittävät vaatteetkaan eivät aina estä niiden kulkeutumista esimerkiksi sänkyyn. Siispä punkkitarkastus on paikallaan.

Mökin juhlahetki on aamun sarastus. Olen tottunut heräämään kello viiden ja kuuden välillä, joten rauhallinen aamuhetki kahvikupposen parissa on mökkioleskelun tähtihetkiä. Radio Puheen hiljainen puheensorina ja mielenkiintoiset aiheet ovat sopivaa taustaviihdykettä.

Järvi on mukava tutustumiskohde kajakin avulla. Hiljalleen lipuminen rantapenkan tuntumassa avaa uuden maailman luonnosta pitävälle. Mökeillä ei käydä niin usein kuin kuvittelisi. Ihmisillä on myös muita harrastuksia ja mökillä vietetyt päivät saattavat monilla jäädä satunnaisiksi piipahduksiksi. Siispä järvellä on mukava nauttia hiljaisuudesta kajakin lipuessa kohteesta toiseen. Vain muutama sana silloin tällöin kaverin kanssa katkaisee äänettömyyden.

Mökin vakiohommiin kuuluu blogin kirjoittaminen ja maailmanmenon seuraaminen netistä. Se on hyvää vastapainoa kiven pyöritykselle. Tietoliikenneyhteyksien kanssa taistelu näyttää voitetulta kannalta. Nyt liikkuva kuvakin toimii. Illan viipyilyn kruunaa hyvä kirja (ei siis tabletti), joskin uni tulee silmään päivän rasitusten seurauksena varsin pian.

Käytettävät tekniikat ovat vaihtuneet vuosikymmenien varrella. Katselen silloin tällöin puhelinpistorasiaa seinässä ja mietin, mihin tarvitsisin sitä. Kaapeli lähtee seinästä maan alle kaivettuna ja sen jälkeen järven alaisena kaapelina ”johonkin”. Siihen voisi milloin tahansa pistää puhelimen kiinni, jos liittymä olisi voimassa. Muistin sen olemassa olon ainakin silloin, kun yritin pistolapiolla katkaista sitkeää kaapelia luullessani, että se on puun juuri.

Mökillä viihtymisen yksi salaisuus on erityyppisten askareiden tasapainoinen rytmitys. Pitää ymmärtää pitää kahvi-, lukuhetki- ym. taukoja, jotka katkaisevat sopivasti usein junnaavan työn. Tai kuuman kesäpäivän hikisen puurtamisen voi poikkasta pulahduksella tosi puhtaaseen ja kirkkaaseen järviveteen. Siinäpä yksi syy olla ylpeä Suomen luonnosta: sekä ilma että vesi ovat puhtaita. Joku Saksassa asuva sanoi kerran, että Suomessa - päinvastoin kuin Saksassa - pilvet erottuvat sinistä taivasta vasten pumpulimaisina palleroina. Laiturin pään levennyksellä selällään maaten on joskus mukava vain katsella pilvien vaellusta.

Historian miehelle on tärkeää täyttää mökkipäiväkirjaa. Sillä on aivan erityinen funktio mökkielämässä kirjoittamisen jatkuttua yli 30 vuoden ajan. Paitsi että voi kaivella vanhoista päiväkirjoista hankintojen ajankohdat, soveliaat mökkitöissä noudatettavat käytännöt ja erilaiset sattumukset, on siellä koko mökkielämän historia kerrottuna jälkipolville. Mökkikertomus ja valokuvat ovat ehkä paras aarrekätkö menneiden aikojen mökkiviehätyksen avaamiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti