keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Taikuri nimeltä Walt Disney

Muistan, kuinka noin kymmenen vuoden ikäisenä minulle paljastui, että Walt Disney ei itse piirtänytkään Aku Ankkaa. Se oli valtava pettymys. Disney selitti jossain haastattelussa, että hän on kuin mehiläinen, joka keräsi mettä (piirtäjiensä tuotoksia) eri kukista. Tämän lausahduksen kanssa oli sitten elettävä.

Muodostan kuvan Disneystä Ylessä nähdyn dokumentin ja omien muista lähteistä keräämieni tietojen perusteella. Walt Disney (1901-1966) oli yhdistelmä amerikkalaista kunnianhimoa, optimismia, yritteliäisyyttä ja vallanhalua. Walt Disney oli asemaansa tyytyväinen vasta, kun hän hallitsi kokonaisuuden yksityiskohtia myöten. Häntä voidaan pitää työnarkomaanina, ja lopulta hän uupuikin työmääräänsä.

Disneyn tie oli monille amerikkalaisille yrittäjille tuttu tie 1900-luvun alussa: vaikeuksien kautta voittoon. Aluksi hän näytti jäävän alakynteen kilpailijoitaan vastaan, mutta pystyi monien erehdysten kautta läpimurtoon.

Disneyllä oli taito palkata itseään etevämpiä piirtäjiä, talousmiehiä ja työn organisoijia palvelukseensa. Hänen löytöjään olivat Ub Iwerks, joka oli nero keksimään suosittuja piirroshahmoja. Iwerks kehitti yhdessä Disneyn kanssa Mikki Hiiren vuoden 1930 vaiheilla, joka oli ratkaiseva askel legendan nimeltä Disney synnylle. Iwerks loi myös monia muita Aku Ankasta tuttuja piirroshahmoja. Hän riitautui välillä Disneyn kanssa (pääosin sen takia, kun Disney vei kaiken kunnian Iwerksin työstä), mutta miehet löysivät toisensa uudelleen ja entinen menestys jatkui.

Mikistä voitaneen sanoa, että hän oli eräänlainen Walt Disneyn alter ego. Molemmille oli ominaista loputon yritteliäisyys. Molemmat olivat selviytyjiä, ”survivoreita”.

Toinen tärkeä löytö oli Kay Kamen, joka kehitti nerokkaasti Disneyn liiketoimintaa (mm. piirroshahmojen lisensiointi ja oheistuotteet). Kamen kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 1949.

Kolmekymmentäluvulla tehdyt animaatiot ovat hämmästyttävän korkealaatuisia, mielestäni aivan nykypäivän laatustandardit kestäviä. Työn jälki näkyy esimerkiksi Iwerksin ohjaamassa ”Hassunkuristen sinfonioiden” osuudessa ”Luurankotanssi”. Hassunkuristen sinfonioiden pääosassa oli musiikki! Disney studioiden parhaat työt olivat animaatiotaidetta parhaimmillaan. Disney studiot olivat aikaansa edellä, ja ottivat ensimmäisenä käyttöön esimerkiksi äänipiirretyn. Myös värit Disney otti käyttöön varhaisvaiheessa.

Disneyllä oli 35 vuotiaana palveluksessaan 200 henkeä. Hänestä kehittyi – varsinkin yrityksen alkuvaiheessa - hyvä henkilöstöjohtaja, joka osasi hyödyntää työyhteisön epämuodollista ilmapiiriä. Kolmekymmentäluvun lopulla ja neljäkymmentäluvulla työntekijämäärä nousi edelleen sadoilla.

Seuraava merkkipaalu Disney Studioiden historiassa oli Lumikki, joka valmistui suunnattomien ponnistelujen jälkeen vuodenvaihteessa 1937/38. Todistettavasti Lumikin kehittely tapahtui Disneyn omassa päässä. Hän tiesi mitä halusi. Piirroshahmojen animaatiossa pyrittiin mahdollisimman luonnolliseen toteutukseen. Malleina käytetiin ihmisten ja eläinten liikkeitä, joita mallinnettiin aidoilla elävillä olennoilla. Kaikki tämä syntyi valtavalla käsityöpanostuksella. Tarvittiin armeija piirtäjiä, ja palkkakustannukset olivat sen mukaiset.

Yleisö oli saatu nauramaan piirretyille, nyt se piti saada tunteikkaasti itkemään. Lopputulos ”Lumikki ja seitsemän kääpiötä” oli mahtava menestys. Disneyn ”rahastonhoitaja” Waltin veli Roy saattoi pyyhkäistä yhtiön velat pois.

Jokin kuitenkin mätti. Yhtiölle alkoi kertyä haasteita, se näytti tukehtuvan kasvuunsa. Jokainen uusi hanke (Bambi, Pinochio, Fantasia) oli taloudellisesti liki pitäen ylivoimainen. Kunkin projektin kohdalla vaadittiin ehdotonta onnistumista, jotta yhtiö pelastuisi. Sota-aika toi vielä lisäongelmia: ihmisillä ei ollut varaa eikä mahdollisuuksia käydä elokuvateattereissa varsinkaan Euroopassa. Uusien jättimäisten studioiden rakentaminen Burbankiin Kaliforniaan oli yli-investointi: yritys joutui vaikeuksiin. Ratkaisuksi löytyi pörssiin meno. Walt Disney ei ollut talousmiehiä, eikä hän ymmärtänyt pörssin päälle. Onneksi veli Roy sai hänen päänsä käännettyä. Vaihtoehtona olisi ollut yhtiön tuhoutuminen.

Taiteellisesti yhtiö oli huipulla. Lumikin vedenalaiset kohtaukset näyttävät edelleen uskomattoman aidoilta. Disney pystyi yhdistämään käyttämiensä tiedemiesten, muusikoiden ja taitelijoiden panostukset yhdeksi kokonaisuudeksi.

Disneyn ongelmaksi muodostui hänen self-made man -filosofiansa. Hän kuormitti itseään, ei delegoinut riittävästi. Hän vahti, että oma nimi oli suurin kirjaimin tuotoksissa. Monien muiden nimet saattoivat kokonaan unohtua tekijöiden luettelosta. Erityisesti Disneyn oli vaikea ymmärtää alempien työntekijöiden (värittäjät, tussaajat) ratkaisevan tärkeää merkitystä. Seurauksena oli katkeroitumista, joka johtui työn arvostuksen puutteesta ja nälkäpalkoista. Vain todellinen taide (mihin hänen huipputekijänsä myös pystyivät) merkitsi jotain.

Myös johtavat piirtäjät hermostuivat Disneyn itsekkääseen omavaltaisuuteen. Oscarinkin hän haki työntekijänsä puolesta itse! Yhtiö oli yhtä kuin Disney.

Ammattiyhdistysliikkeen toiminta oli dynaamista jo 1930-luvulla ja voimistui Disneyn studioilla neljäkymmentäluvulla. Disney vastusti järjestäytymistä ankarasti. Suositun animaattorin erottaminen laukaisi mielenosoitukset. Disney menetti paljon goodwillistä, jonka hän aiemmin oli ansainnut huolehtivana yritysjohtajana.

Disneyn väsyminen ja vastoinkäymiset näkyivät vetäytymisenä tuotantolaitosten yläkertaan, norsunluutorniin. Hänellä alkoi olla pöhöttyneen johtajantaudin oireita.

Ratkaisu lakkolaisten kanssa syntyi vasta, kun Walt Disney poistui turhautuneena Etelä-Amerikkaan markkinointikiertueelle. Veli Roy lopetti lakot maksaen lakkoilijoille kaiken, minkä nämä vaativat.

Animaatiotuotanto jatkui Bambilla, joka oli piirrostekniikan osalta upea, mutta jäi kuitenkin taloudellisesti tappiolle. Seuraava tuotanto ”Setä Remusin tarinat” kertoi orjuuden aikaan sijoittuneen tarinan varsin stereotyyppisellä tavalla. Musta päätähti jätettiin julkisuuden valokeilasta sivuun ajan tavan mukaan. Kriitikoiden mukaan orjuus esitettiin ”vaarallisen ihannoidussa valossa”. Disney yritti silotella läpinäkyvällä tavalla yhteiskunnallisia kipukohtia.

Sodan jälkeen seurasi Walt Disneyn uran ehkä arveluttavin vaihe. Hän ilmiantoi 1940-luvun lakkojen johtohahmoja kommunisteina tuhoten monen uran. Disney ei ollut johtotähti tuohon aikaan yleistyneissä kommunistivainoissa, mutta tuotti aktiivisesti ”mustalle listalle” omat työntekijäinhokkinsa. Käsittiköhän yhteiskunnallisesti melko naiivi Disney, missä pelissä hän oli mukana? Neljäkymmentäluvun lopulla Disney saavutti menestystä Tuhkimolla (Cinderella) ja ensimmäisellä yhtiön tuottamalla luontofilmillä ”Hyljesaari”. Disneyn oma osallistuminen näihin tuotantoihin oli vaatimatonta aiempiin töihin nähden. Hän siirsi jossain määrin kyllästyneenä vastuuta alaisilleen ja keskittyi poikamaisella innolla uuteen harrastukseensa, pienoisrautateihin! Aluksi hyvinkin pienimuotoisesta harrastetoiminnasta kehittyi vähitellen 1950-luvun alkupuolella nyt kaikkien tuntema huvipuisto. Ensimmäinen Disneyland sijoitettiin Kalifornian Anaheimiin.

Samaan aikaan uudet mediavaltiaat, TV-yhtiöt kiinnostuivat Disneyn tuotannosta ja kilpailivat hänen itsensä ja töidensä saamisestaan televisiokatsojien nähtäväksi. Roy Disney onnistui suurten TV-yhtiöiden kilpailuttamisessa. ABC sekä rahoitti Disneylandin rakentamista että otti kerran viikossa nähtävän Disney-shown ohjelmistoonsa. Menestyksen taustalla oli oikea-aikainen esilletulo, sillä amerikkalaiset vaurastuivat nopeasti 1950-luvulta lähtien. TV, omakotitalo ja ydinperhe lapsineen esikaupunkialueella kuuluivat kiinteästi yhteen, yleisö oli siis valmiina. Ensimmäinen suuri Disneyn TV-tähti oli Davy Crockett. Jopa neljäsosa amerikkalaisista seurasi tämän erämaasankarin seikkailuja. Me Suomessa saimme tyytyä samanimiseen sarjakuvalehteen.

Disneyland muodostui valtavaksi menestykseksi. Vuonna 1955 valmistunut huvipuisto veti tuota pikaa 5 miljoonaa kävijää vuodessa ja 1960-luvulla parhaimmillaan jopa 7 miljoonaa. Eräs dokumentissa haastatelluista sanoi, että ”ihmiset astuivat Disneylandissa filmiin”. Disneyland oli täynnä niitä samoja hahmoja, joihin ihmiset olivat tottuneet elokuvissa. Ehkä se loi kuvan haaveiden maailmasta, jota ei ollut, mutta jonka ihmiset halusivat taikoa ympärilleen.

Disneyn 1960-luvun projekteista Maija Poppanen oli valtava menestys. Se sai 13 Oscar-ehdokkuutta. Maija Poppanekin on taattua Disneytä, perhekeskeinen, perheen eheytymistä kuvaava elokuva. Kuusikymmentäluvulle tultaessa Disneyn yritys oli yksi maailman tuottoisimmista viihdealan yrityksistä. Disneyn ei tarvinnut enää kerjätä pankeilta rahoitusta projekteilleen.

Maailma kuitenkin muuttui Disneyn ympärillä 1960-luvun puoliväliä lähestyttäessä. Rotulevottomuudet, kansalaisoikeuskysymykset ja Vietnamin sota olivat osa uutta maailmaa, joka poikkesi Disneyn toiveikkaasta, onnellisten loppujen täyttämästä satumaailmasta. Muistan itsekin, että Disney oli liberaalien piirien arvostelun kohteena. Disneyn ”terve puhdashenkisyys” ei todellakaan ollut uuden sukupolven suosiossa. Disney ei kuitenkaan loukkaantunut arvostelusta. Hän jopa sanoi aina halunneensa olla ”korni”. Disneyn patakonservatiivisuus vahvistui hänen viimeisinä elinvuosinaan.

Kuusikymmentäluvun puolessa välissä hän suunnitteli Floridaan suurisuuntaista Disney Worldiä. Hankkeen projektinimi oli EPCOT, ja se sisälsi kokonaisen tulevaisuuden ”Disney-yhteiskunnan”. Kohtalo astui kuitenkin väliin: ketjupolttaja Disney sairastui keuhkosyöpään ja menehtyi 65-vuotiaana joulukuussa 1966 (huvipuiston ensimmäisen osan avajaiset olivat vuonna 1971). Disney on yhtiönä jatkanut menestystään perustajansa kuoleman jälkeen, mutta se on jo toinen juttu.

:::::::::::::::::::::::::::::::

Disney oli erikoinen sekoitus pikkupoikaa (joka tuli esille varsinkin hänen alkutöissään ja myöhemmässä vaiheessa Disneylandin rakentamisessa) ja suurliikemiestä. Hän oli enemmän taiteellisen työn johtaja kuin talousmies, eikä hän olisi käsittääkseni selvinnytkään yhtiön johtamisesta ilman hyviä apulaisiaan. Disneyn käsitys ihmisten johtamisesta perustui valtaosin hänen omaan äärimmäisen työkeskeiseen esimerkkiinsä. Häneltä ei riittänyt ymmärrystä omien työntekijöidensä aiheellisiin alipalkkauskapinoihin.

Disney oli parhaimmillaan ideanikkarina ja muiden innostajana. Hänellä oli taito palkata ympärilleen osaajia, joka on huippujohtajan osaamisen tärkeimpiä avuja. Amerikkalaista periksiantamattomuutta edusti Disneyn sitkeys viedä asioita läpi usein suurella taloudellisella riskillä ja varoituksia kuuntelematta.

Disneyn uran ulkoisena kunnianosoituksena oli 29 Oscar-palkintoa, enemmän kuin kenelläkään koskaan.

Dokumentti pystyi välittämään uskottavan kuvan Disneyn urasta taiteellisena johtajana, uuden keksijänä, muiden innostajana ja liikemiehenä. Totta kai siinä oli myös kiiltokuvamaisia piirteitä, jotka kuitenkin saatoin sivuuttaa omassa katsojakokemuksessani ja keskittyä näkemään miehen, ”joka halusi olla imagonsa kaltainen”.

PS

Neliosaisen dokumentin esittämä amerikkalainen versio Disneystä ei todellakaan viitannut Aku Ankkaan kuin sivulauseessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti