tiistai 9. syyskuuta 2014

Kylmän sodan tulkinnoista tähän päivään

Tein aikoinani sivulaudaturtyön ”Kylmän sodan tulkinnoista” tutkintooni (1976). Aikaa on kulunut enkä rakentaisi enää maailmankäsitystäni tuon työn varaan, mutta jäljet tutkimustyö jätti. Huomaan, että Yhdysvaltain Moskovan asiainhoitajan ja suurlähettilään (1944-46 ja 1952) George F. Kennanin silloin konservatiiviseksi (vanhoilliseksi) arvioimani tulkinta on tuon ajan tulkinnoista relevantein tänä päivänä. Hänen ajatteluunsa olen viitannut useissa blogikirjoituksissani arvostavasti. Kennanin pysyvä jälki historiaan syntyi hänen oppinsa Policy of Containment kautta. Siitä on johdettu mm. Trumanin oppi.

Kennan teki työtä isänmaansa hyväksi, mutta mikään ”cold war warrier” hän ei ollut. Kovuudestaan huolimatta Kennan oli kykenevä asettumaan vihollisen asemaan ja kritisoi ankarasti kylmän sodan sotaintoa. Esimerkiksi Vietnamin sotaan hän suhtautui leppymättömän torjuvasti.

Itse asiassa Kennan kärsi oppinsa tulkinnoissa tappion, sillä kun hän rakensi ajattelunsa diplomaattisen ”patoamisen” varaan, niin hänen vaikutusvaltainen ystävänsä ja kilpailijansa Yhdysvaltain ulkopoliittisessa koneistossa Paul Nitze käänsi ajatuksen sotilaalliseksi patoamiseksi. Tästä Kennan oli hieman katkera. Joka tapauksessa hän on niitä harvoja, joka pystyi näkemään maailman muuttumisen ennustamaansa suuntaan elettyään 101 vuotiaaksi (hän kuoli vuonna 2005).

Helsingin sanomissa 7.9.2014 oli artikkeli Kylmästä sodasta nimellä ”Vuosikymmenten tuijotuskilpailu”. Artikkelissa todetaan mm. ”Kylmän sodan aikana Naton jäsenten suojelemista ei epäilty . Jos Neuvostoliitto olisi hyökännyt yhtä jäsenvaltiota vastaan, siihen olisi vastattu ydinsodalla. Niin sanoi ainakin massiivisen vastaiskun oppi, joka oli voimassa 1960-luvulle asti”. Tämä ajattelu korostaa Nitzen luomaa strategiaa.

Sanoisin kuitenkin, että edellä lainattu HS:n teksti kuvaa pikemminkin nykyisen tilanteen heijastamista kylmän sodan aikaan kuin tuon ajan todellisia hyökkäysvaaroja. Miten oli todellisuudessa? Periaatteessa tietenkin oltiin valmiita ydinsotaan, mutta sittenkin enemmän retoriikassa. Näkisin asian juuri päinvastoin eli ydinaseet jäädyttivät tilanteen Euroopassa liikkumattomaksi lähes koko kylmän sodan ajaksi. Ainoita poikkeuksia olivat Berliinin ilmasiltaan johtanut konflikti vuonna 1948 ja Berliinin kriisi 1958-61. En kuitenkaan usko, että kummassakaan tapauksessa ydinsota oli lähellä, vaikka aseita kalisteltiin Checkpoint Charliella vuonna 1961.

Molemmilla suurvalloilla oli etupiirinsä, joiden ”sisäisiin” asioihin ei sekaannuttu. Ei Yhdysvallat ollut lähelläkään puuttumista Itä-Saksan, Unkarin, Puolan ja Tsekkoslovakin tapahtumiin 1950- ja 1960-luvulla.

Konfliktit syntyivät perinteisten etupiirien ulkopuolisilla alueilla juuri siitä syystä, että keskeisillä Euroopan raja-alueilla kauhun tasapaino lukitsi tilanteet sellaisiksi, kuin miksi ne toisen maailmansodan jälkeen asettuivat. Kuuba, Chile, Lähi-Itä, Afrikka, Kauko-Itä (erityisesti Vietnam) olivat perinteisen bipolaarisen jaon ulkopuolella vain muutamia mainitakseni. Niissä sopi sotia.

Erityisen konservatiivinen oli Stalin. Hän pysyi tiukasti oman etupiirinsä sisällä. Koreassakin hän antoi kiinalaisten tehdä likaisen työn, mistä Kiina oli erittäin ärtynyt. Myös Kennan korosti jo kuuluisassa ”Pitkässä sähkeessä” 1946 ja Foreign Affairs-lehden yhtä kuuluisassa X-artikkelissa vuonna 1947, että Stalin ei lähde Hitlerin tapaiseen seikkailupolitiikkaan.

Ukrainan konfliktin keskiössä on – Venäjän puolelta - vanhojen etupiirirajojen tavoittelu ja toisaalta - lännen puolelta - halu unohtaa ne ja harjoittaa ekspansiota yhä uusille alueille liberaalin demokratian nimissä. Vastakkain ovat oikeusvaltioperiaatteet, Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen syntyneiden valtioiden etnisten ja valtiorajojen sekoittuminen ja vanha valtapolitiikka. Olen sen verran kyyninen, että en usko tilanteesta selvittävän ilman täysimittaista sotaa, jos valtapoliittisia näkemyksiä ei oteta vakavasti.

Oma lukunsa ovat sitten toisen maailmansodan jälkeiset sisällissodat, joista pyrittiin väkisin tekemään idän ja lännen välisiä konflikteja. On vaikea nähdä olisiko Vietnamista koskaan kehittynyt kylmän sodan tragediaa, jos amerikkalaiset eivät olisi ehdoin tahdoin kehittäneet sinne München 1938 -sovellusta (dominoteoria), joka ei toteutunut siellä. Tänäkin päivänä Münchenin mallia tarjotaan puolihuolimattomasti joka väliin, mm. Ukrainaan ilman sen syvällisempää analyysia.

Kylmän sodan tulkintojen näkökulmasta Ukraina on Venäjän etupiirissä ja siellä vallitsee sisällissodan luontoinen tilanne. Tilanne on uusi ja arvaamaton, koska taistelu on siirtynyt etupiirin sisälle. Länsi ei tunnusta Ukrainaa Venäjän etupiiriin kuuluvaksi.

Entä ideologian merkitys? Vanhassa ”Ole totinen toveri”-kaskukirjassa 1960-luvulta kerrottiin kuinka Neuvostoliitto tarjosi aseita afrikkalaiselle vapautusliikkeelle, ja kun afrikkalaiset kysyivät, että mihin tarkoitukseen nämä aseet ovat, kuului vastaus: ”mitä te sitä pohditte, käyttäkää niitä!”. Tämä johtaa ajatukset valtapolitiikkaan, joka oli ratkaisevampi elementti kylmän sodan konfliktissa kuin ideologia (kommunismi, kapitalismi). Venäjällä vaikutti Kennanin mainitsema turvattomuus (miltei vainoharhainen pelko tulla uhatuksi milloin mistäkin ilmansuunnasta) ja Yhdysvalloissa halu levittää omaa ”liberaalia demokratiaa” vähemmän demokraattisin keinoin kaikkialle maailmaan. Toki Yhdysvalloissakin mccarthyismi sai paranoidisia piirteitä 1950-luvun alussa. Valta ja pelko vallan menetyksestä naamioitiin osin ideologiseksi taisteluksi.

Mitä jää suurvaltavastakkainasettelusta jäljelle, jos ensimmäisen maailmansodan edeltävältä ajalta, kylmän sodan ajalta ja toisaalta tämän päivän tilanteesta poistetaan valtapolitiikan elementti? Ei mielestäni kovin paljoa.

Tietenkin syvätarkastelussa nousee esille Vladimir Putin Venäjän omaa erinomaisuutta korostava uskonnollinen ja nationalistinen ekseptionalismi. Se torjuu kaiken amerikkalaisen ”pinnallisuuden” ja markkinatouhun. Samainen ekseptionalismi on Yhdysvaltain teekutsuliikkeen käynnistävä voima. Onko lopulta niin, että kaiken pintavaahdon alta löytyy (ääri)nationalistien halu vetäytyä amerikkalaiseen ja venäläiseen rauhaan – loistavaksi kuviteltuun eristäytymiseen turvatuin rajoin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti