Onko demokratialla toimintaedellytyksiä tämän päivän maailmassa? Demokratia vaikuttaa ainakin pinnalta katsoen väsähtäneeltä kansallisvaltiotason ratkaisulta maailmallisesti toimivassa ympäristössä. Hyvin voimakkaasti demokratiaan sitoutuneena, haluan pohtia, mitkä ovat demokratian toteutumisen pahimmat karikot tänä päivänä.
Globaalisti toimiva talous on haastanut kansallisella tasolla toimivan demokratian. Finanssikriisi paljasti demokratian heikkouksia roppakaupalla. Demokraattiset elimet olivat suorastaan ymmällä (ja ovat osin edelleen), miten kriisistä selvitään.
Demokratian menestys on pakko sitoa talouden menestykseen. Hallitukset ovat horjuneet niiden ideologisesta suuntautumisesta riippumatta talouden ahdinkojen edessä. Samaan aikaan monet kehittyvät maat ovat sitoutuneet autoritäärisiin ratkaisuihin ja ovat menestyneet taloudellisesti. Autoritäärisesti hallittujen yhteiskuntien pyrkimykset demokratisoitua ovat epäonnistuneet esimerkiksi Pohjois-Afrikassa. Lähi-idässä vallitsee demokratian kannalta kauhistuttava tilanne.
On helppoa havaita läntisten demokraattisten yhteiskuntien edustavan paljon pitkäikäisempää (osin jopa satoja vuosia vanhaa) tapaa hallita verrattuna moniin nykyisiin uusautoritäärisiin yhteiskuntiin, joista monet ovat viime vuosikymmenien tuotteita. Silti demokratiakin on useimmissa länsimaissa vain noin 100 vuoden ikäinen. Ensimmäinen maailmansota kaatoi Euroopassa kuningaskuntia ja pystytti heiveröisiä demokratioita, joista useimmat eivät kestäneet 1930-luvun paineessa. Vasta toisen maailmansodan jälkeen on uskottu vihdoin demokraattiseen yhteiskuntaan laajalti ainakin lännessä.
Mutta miten on tänään? Länsimainen demokratia vaikuttaa hailakalta ja toimintakyvyttömältä esimerkiksi Kaakkois-Aasian valtioiden demokraattisten tai ei-demokraattisten eliksiirien rinnalla.
Tämä eriparisuus korostaa elinvoimaisuuden erojen suuruutta. Puolustuskannalle joutunut läntinen demokratia osoittaa lahovaurion merkkejä. Demokratiat ovat konservatiivisina ratkaisuina joutuneet puolustuskannelle kehittyneiden maiden aiheuttaminen haasteiden keskellä. Toistaiseksi ne ovat selvinneet kohtalaisesti, mutta paineet ovat kasvaneet.
Asiantuntijavallan houkutukset lisääntyvät sitä mukaa kuin yhteiskunnalliset ratkaisut vaativat yhä monimutkaisempien asioiden hallintaa. Nykyiset demokratiat ovat toki meritokraattisia (=asiantuntijavaltaa suosivia), mutta poliittinen valvonta ulottuu tietenkin myös asiantuntijavaltaan. Hyvin usein havaitsee kilpailua demokratian (lue: poliittisen päätöksenteon) ja meritokratian välillä. Voimakastahtoinen virkamies voi ohjailla taustalta demokraattista päätöksentekoa ja joskus nousta jopa barrikadeille. Tähän saakka esimerkiksi Suomessa asiantuntijavalta ja poliittinen valta ovat olleet mielestäni hyvin sopusoinnussa keskenään.
Jotkut nykyisen Suomen hallituksen ratkaisut ovat herättäneet epäilyä poliitikkojen kyvystä selvitä hiukankaan monimutkaisempaa laskentoa vaativista tehtävistä. Vihreiden Osmo Soininvaaran arvio, että nykyinen hallitus on ”historiallisen heikko” on silti lähinnä panettelua. Itse asiassa on vaikea sanoa, kumpi taho on seonnut enemmän poliitikot vai taustalla toimivat asiantuntijat eli virkamieskoneisto ja tutkijat. Niin eri mieltä ollaan asioiden oikeasta hoidosta.
Oma lukunsa ovat Kreikka, Portugal ja Espanja, jotka vielä 1970-luvulla olivat diktatuureja. Ainakin Kreikka on yrittänyt ulkoa-oppia hyvinvointiyhteiskunnan pelisääntöjä, mutta on jämähtänyt hyväksikäyttöyhteiskunnaksi. Samoja piirteitä on havaittavissa muissakin Etelä-Euroopan maissa.
Eikö demokratian ongelmaa voitaisi yrittää ratkaista suhteellisen tiheillä pikakansanäänestyksillä sähköisesti? Ajatus arveluttaa minua, kun luen satunnaisesti yleisöosastojen mielipiteitä. Lieventävänä asianhaarana sanoisin, että todennäköisesti mielipiteet mielipidekanaville ovat kuitenkin valikoituneet ärhäkämmästä ja suulaimmasta päästä.
Kaiken kaikkiaan välillinen demokratia sisältää enemmän harkintaa kuin suora kansalaismielipiteen esilletuonti kansanäänestyksillä. Asia ei ole kuitenkaan mitenkään yksiselitteinen. Jos kansanäänestyskulttuurista tulee vakiintunut demokratiaväylä Sveitsin tapaan, on sen nykyistä laajempi käyttöönotto perusteltua.
Natoon liittyminen tuntuu selkeästi kansanäänestysasialta. Meritokratia yrittää luoda käsitystä, että kysymys on asiantuntija-asiasta. Turvallisuus on kuitenkin poikkeuksellisen jakamaton asia ja asiantuntijoiden velvollisuus on lähinnä pohjustaa asioita. Yksikään asiantuntija ei kuitenkaan ole vapaa asenteista tai mielipiteistä.
Nykydemokratia vaatii yhä laajempaa yleissivistystä. On pakko perehtyä asioihin, jos aikoo muodostaa eritellyn kannan polttaviin kysymyksiin. Kuinka moni kansalainen jaksaa perehtyä laaja-alaisesti esille nouseviin kysymyksiin? Entä kansanedustajat? Ovatko he riittävän valveutuneita?
Jälleen tullaan koulu- ja oppilaitosverkostomme kykyyn valmentaa demokratiakelpoisia kansalaisia päättämään asioista. Pitäisikö kouluopetuksessa painotta vielä nykyistäkin enemmän kansalaistaitoja? Ainakaan historian ja yhteiskuntaopin opetuksen vähentäminen ei palvele nykyelämän ymmärtämisen tarpeita. Viimeisten vuosikymmenien aikana erilaiset ”poikkitieteelliset” uskomukset ovat voittaneet alaa. Salaliittoteoriat rehottavat, viranomaisluottamus on heikentynyt. Kuinka tosi-TV-sukupolvi selviää nykyelämän oikeasta todellisuudesta?
Yleisradion merkitys on suunnaton. Kaiken kaupallisen tarjonnan keskellä se pyrkii - ja mielestäni myös onnistuu kohtalaisesti - tuomaan kansalaisille faktaa, väittelyä ja dokumentteja nykypäivästä ja lähimenneisyydestä. Jotkut haluavat alistaa Ylen samaan sabluunaan kuin kaupalliset kanavat. He ovat käsittäneet Ylen tehtävän aivan väärin.
Yle on todennut kuinka vaikeaa on saavuttaa nuoria aikuisia (miehiä). Samoja keinoja ei kannata käyttää kuin kilpailevat mainosrahoitteiset kanavat. Haaste ei ole erityisen helppo, mutta ratkaisun on löydyttävä sillä eniten olen huolestunut nuorten aikuisten yleissivistyksen tasosta ja demokratiakäsityksistä. Demokratian heikkeneminen näkyy äänestysprosenteissa. Ne ovat alentuneet kautta koko läntisen maailman huolestuttavasti. Ihmiset luovuttavat äänestysvallan jopa vaalikelpoisten vähemmistölle. Toisaalta on levinnyt laajalle käsitys, että vaaleilla ei kuitenkaan voi muuttaa mitään. Kyyninen asenne ei paranna demokratian toteuttamisen mahdollisuuksia.
Francis Fukujama maalaili 1990-luvun alussa liberaalin demokratian mahtiasemaa sosialismin kaatumisen jälkeisessä maailmassa. Autoritäärisyyden piti olla väistyvä elementti kansakuntien hallitsemisessa. Hän yliarvioi ihmisten valveutuneisuuden, sivistyksen ja demokraattisten arvojen merkityksen. Päinvastoin demokratia on kärsinyt pahoja takaiskuja kaikissa ilmansuunnissa. Demokratia edellyttää järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Valmiudet tähän ovat heikot suurimmassa osassa maailmaa. Demokratia on korvattu diktatuureilla, autoritäärisillä hallinnoilla, mellakkapoliisilla, armeijalla, uskonnollisella fundamentalismilla ja ikivanhoilla perinteillä.
Vielä voidaan ottaa esille yksi taho, joka haluaisi ottaa niskalenkin demokratiasta. Tarkoitan suuryritysten lobbausvaltaa, jolla pyritään – ja usein onnistutaankin – kääntämään parlamentin enemmistön kanta suuryritysten eduille myönteiseksi. Mitä Yhdysvallat edellä sitä pienemmät perässä…. Tuntuu siltä, että demokratian lahjomaton itsepuolustus joutuu usein aivan liian koville.
Demokratia – vapaa elinkeinotoiminta - suhteellisen hyvinvoivien ihmisten yhteiskunta - verotus -ketjuna liittyvät kiinteästi toisiinsa. Kansainvälinen suurkapitalismi on kuitenkin murentamassa verotuspohjaa ja sitä kautta demokratian pohjaa.
Demokratian pitäisi siis uudistua. Kansallisvaltion pitäisi vahvistua. Sitä se ei ole tehnyt. Euroopan liittovaltio voisi olla riittävän vahva vastavoima globaalin talouden murskaavalle voimalle. Valitettavasti EU:n disruptiivinen hallinto ei ole luonut luottamusta tukevia toimenpiteitä. Päinvastoin liittovaltiokehitystä vastustetaan ankarasti, osin minunkin mielestäni ymmärrettävistä syistä. On syntynyt pakoa hedelmättömään kansallismielisyyteen ja nurkkakuntaisuuteen, joka ilmenee muukalaisvihana.
Demokratia on kollektiivinen tapa reagoida ihmisten tarpeisin. Kuitenkin yksilökeskeisyys on päivän trendi, on ollut jo pitkän aikaa. Kollektiivinen demokratia ei pysty venymään yksilöiden usein itsekkäisiin tarpeisiin, josta seuraa kansalaisen turhautuminen.
Hyvinvointiyhteiskunta on voimakkaasti sidottu demokratiaan. Yksilölliset tarpeet heijastuvat myös hyvinvointiyhteiskunnan voimattomuuteen vastata ihmisten odotuksiin. Keskiluokan kukoistus on ollut sekä demokratian että hyvinvointiyhteiskunnan menestyksen tae. Nyt tämä valtava enemmistö on alkanut supistua, jolloin nykyaikaisten läntisten yhteiskuntien rahoituspohja on alkanut horjua.
Kun ihmiset - ja heidän edustajansa parlamenteissa - eivät ole halunneet tinkiä saavutetuista eduista, on koko läntistä maailmaa koetellut velkaantuminen. Hyvinvointia siis ylläpidetään lainarahalla. Velasta on tullut tavallaan myös demokratian ylläpidon tae. Pidemmällä aikavälillä tämä ongelma on ratkaistava, muutoin hyvinvointipalvelut alkavat vakavasti häiriintyä. Se saattaa merkitä yhteiskunnallisia levottomuuksia, jolloin demokratia on ensimmäisten kärsijöiden joukossa.
Yhteenvetona demokratian ongelmien voittamiseksi esitän seuraavia teesejä:
1) Yleissivistävän opetuksen pohjaa on laajennettava, ”demokratiakoulutus”.
2) On taisteltava tieteellisen tiedon arvon puolesta.
3) Talouden kasvua on saatava aikaan: talouden kasvu on demokratian kasvua.
4) Kansainvälisten suuryritysten demokratiaa kaventavaa valtaa on kahlehdittava.
5) On oltava malttia vaurastua; sekin taso, mikä on saavutettu on hyvä.
6) On hyväksyttävä ajatus, että demokratia ei ole läheskään täydellinen ratkaisu kansanvallan ongelmiin. Kuitenkin taistelun sen puolesta on jatkuttava.
7) Osallistumisen kanavia on monipuolistettava. Neuvoa-antavien sähköisesti toteutettavien kansanäänestysten määrää on lisättävä.
8) On pohdittava välittömän demokratian toteutusvaihtoehtoja ja kokeiltava erilaisia osallistumisen malleja.
9) On pohdittava uudelleen meritokratian, poliittisen päätöksenteon ja kansanvallan keskinäisiä suhteita, kuitenkin niin, että demokratia pysyy johtotähtenä.
10) On huolehdittava, että arvovapaa poliittinen keskustelu on kaiken demokratian uudistustyön edellytys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti