Talouselämä uutisoi jokin aika sitten - lainaten New York Timesia - että maailman rikkain keskiluokka ei enää ole Yhdysvalloissa, vaan Kanadassa. Oikeastaan ainoa asia, joka uutisessa yllättää on, että vastako nyt? Yhdysvalloissa keskiluokan tulot ovat viimeisen kolmen vuosikymmenen ajan polkeneet paikallaan tai kehittyneet todella hitaasti. Monet keskituloiset ammattiryhmät ovat tulotasossa suorastaan taantuneet.
Yksi selitys on, että kotitalouksien koko on pienentynyt, jolloin henkeä kohti laskettuna tulot ovat kyllä kasvaneet, mutta tällöinkin niukasti. Yhdysvaltojen keskiluokan asema oli huikea 1950- ja 1960-luvulla. Toisesta maailmansodasta vauhtia saanut elintason nousu (ei sotatoimia Amerikan mantereella, USA oli koko sota-ajan sotavarustetehdas) poiki patriarkaalisen ydinperheen, jossa vaimot jäivät kotiin ja mies tienasi koko perheen elannon ja vaivatta.
Pikkuhiljaa 1970-luvulta lähtien amerikkalaiset kohtasivat vakavaa kilpailua. Ensin japanilainen ja sitten Itä-Aasian kilpailu pani varsinkin amerikkalaisen kulutustavarateollisuuden lujille. Japanilaisten yritysten tuotantolaitokset vain suolsivat tuotteitaan laadukkaammin, nopeammin ja edullisemmin kuin tehtaat Yhdysvalloissa.
Esimerkiksi Robert Reich ja Paul Krugman ovat jo ainakin vuosikymmenen toitottaneet, että tulonjako on liian epätasainen Yhdysvalloissa. Yksi prosentti tulonsaajista (ja viimekädessä 0,1 prosenttia tulosaajista) kahmii liian suuren osan kakusta. Kysymys on epäoikeudenmukaisuudesta ja sosiaalisesta epätasa-arvosta, mutta ehkä vieläkin enemmän järjettömästä jakopolitiikasta kansantalouden näkökulmasta. Vahvaa keskiluokkaa tarvitaan pitämään kulutusta yllä. Nyt se ei siihen enää pysty vanhan hyvän ajan malliin.
Keskiluokan rimpuilu elintasokilpailussa on ollut hätkähdyttävää seurattavaa. Ensin vaimot menivät töihin, sitten työaikoja pidennettiin ja lopuksi elintasoa ylläpidettiin pankkilainoilla. Viime mainittu kehitys huipentui finanssikriisin yhteydessä, kun omistusasuntojen nopeasti nousseita arvoja käytettiin lähinnä kulutusluottojen vakuutena. Kaikki loppui aikanaan tunnetuin seurauksin.
Pienituloisten asema on Yhdysvalloissa heikentynyt vielä selkeämmin. Euroopan johtavien maiden pienituloiset ovat sännänneet joukolla ohi Yhdysvaltojen paljastaen tulonjaon pahan polarisoitumisen.
Teoreetikkojen ”valumatalous”, jonka mukaan rikkaille annetut verohelpotukset valuvat alas keskituloisten ja köyhien ulottuville - kun rikkaat investorit sijoittavat lisääntyneitä käteen jääviä tuloja pörssiosakkeisiin - on osoittautunut suureksi valheeksi. Tämäkään ei ole yllätys, sillä jälkikeynesiläiset taloustieteilijät ovat tästä jo pitkään varoittaneet.
Onko meillä Euroopassa syytä nyt riemuun? Tuskinpa, sillä sama tauti eli keskiluokan aseman heikkeneminen uhkaa myös Länsi-Euroopan maita. Toistaiseksi varsinkin Skandinavian maiden hyvin kehittynyt tulotaso ja laaja sosiaaliturva ovat pitäneet elintason korkealla. Samalla tuloerot ovat pysyneet kohtuullisina. Monet merkit viittaavat siihen, että tämä kausi on nyt päättymässä.
Keskituloisiin kohdistuu meilläkin suuri paine: tuloja on vaikea säilyttää entisellä korkealla tasolla ja samaan aikaan veroja jouduttaneen korottamaan. Yhdysvalloissa vallitsi korkeahkon verotason kulttuuri 1940-luvulta aina 1960- ja 1970-luvulle saakka, mutta 1980-luvulla Ronald Reagan aloitti uuden kauden suurentaen dramaattisesti tuloeroja. Pientuloisten verotusta jopa kiristettiin 1980-luvun alussa samaan aikaan, kun suurituloisten verotusta kevennettiin. Se oli alku vuosikymmenien kehitykselle, jonka tulokset ovat nyt nähtävissä.
Olemmeko nyt vihdoin muutoksen kynnyksellä? Epäilen, että Yhdysvaltain republikaanit joutuvat tosissaan pohtimaan keskiluokan asemaa. Kysymys on poliittisesta kannatuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti