Helsingin Sanomissa oli 6.4.2014 todella mielenkiintoinen historiakatsaus suomalaisen yritystoiminnan suurimpiin virheisiin: ”10 pahinta bisnesmokaa”. Asiantuntijoiden erittelyt olivat monipuolisia, tällaista oli ilo lukea. Toivottavasti tämän vastapainoksi julkaistaan lista suurimmista onnistumisista. Aihe on niin laaja, ettei kommentointi voi ulottua kuin pieneen osaan esille otetuista yrityksistä. Keskityn itse asiassa tässä vain Nokiaan.
Nokian lukuisia virheitä ei lueta 10 suurimman businessvirheen joukkoon noin yleisesti HS:n valitsemien asiantuntijoiden mielestä, vaikka osa ne kymppisakkiin sijoittikin. Itsekin suhtaudun ristiriitaisesti Nokian virheiden käsittelyyn. Nokia ei ole tehnyt klassisia virheitä, kuten HS:n jutun muutamat firmat. Ongelman ytimessä on, että Nokia ehti kasvaa niin suureksi, että sen epäonnistumisten vaikutus ulottuu ainakin vuosikymmeneksi koko Suomen talouteen. Kim Lindström määrittää kahdentyyppisiä bisnesmokia: toisaalta yksittäiset virhepäätökset ja toisaalta ”kokonaisen kehitystrendin” virheen, joka ”voi koostua useista virhepäätöksistä”. Nokia on lähempänä viimeksi mainittua. Lisäksi Nokian aseman tarkastelua vaikeuttaa se, että se koki sekä valtavan menestyksen että valtavan tappion. Ja mittaluokka on kansantalouden tasollakin suuri.
Vielä on todettava, että Nokia on niin tuore tapaus, että ”historian jatkumon” pölypilvi ei ole vielä sen osalta laskeutunut. Nokiasta ei voi sanoa vielä mitään lopullista, kuten Martti Häikiö antaa ymmärtää.
Lähtökohta tarkastelulleni on Nokian mahtava menestys koko Suomen taloushistoriassa. Sille ei löydy vertaa, sillä Nokia oli parhaimmillaan globaalien brändien joukossa aivan kärjessä kaikki maailman yritykset huomioon ottaen. Vieläkään tätä loisteliasta tarinaa ei Suomessa täysin ymmärretä. Masokistinen ja sadistinen syyttely kilpailevat tasapäin sen osoittamiseksi, että jotain meni pieleen. Ja useimmat ovat vielä varmoja siitäkin, mikä meni pieleen. Ongelma on, että eri henkilöillä pieleen menemisen kohteet ovat erilaisia.
Käyn läpi asiaa omasta näkövinkkelistä. Lainaan aluksi HS:n käyttämiä asiantuntijoita. Pörssisäätiön Sari Lounasmeren mukaan Suomen kaikkien aikojen bisnesmoka oli ”Nokian matkapuhelimiin liittyvät tuotekehityspäätökset”. Joiltakin osin voin tähän yhtyä. Esimerkiksi kosketusnäytöissä Nokia tuli jälkijunassa (epäonnistuttuaan sitä ennen omassa kosketusnäyttöpilotissaan) . Sen sijaan Lounasmeren arvio, että virhe oli siinä, ettei tarpeeksi ajoissa siirrytty Windowsiin on jo todella menneeseen aikaan kohdistuva ”arvaus”. Nokian olisi siis pitänyt heittää Symbian-käyttöjärjestelmä mäkeen jo siinä vaiheessa, kun Microsoftin pojat ennustivat, että Windows-käyttöjärjestelmästä tulee vallitseva matkapuhelimissa ja Nokiasta tulee pelkkä laitevalmistaja. Jos sanoo melkein samassa lauseessa oikeita asioita, mutta väärin argumentein, niin mikä on johtopäätös? Kyllähän matkapuhelinalasta tuli käyttöjärjestelmien kisa, mutta kuka osasi arvata lähes 10 vuotta sitten, mikä taho voittaa?
Jorma Ollila raottaa muistelmateoksessaan (jonka olen arvioinut tässä blogissa), että Nokiassa tajuttiin käyttöjärjestelmien ja ohjelmisto-osaamisen, tärkeys mutta ei kuitenkaan osattu ratsastaa oikealla hevosella. Enkä yhtään ihmettele vaikeutta. Ei tässä ole mitään kaikkitietävän oikeaa ratkaisua, vaan sattumillakin on suuri merkitys.
Otetaan esimerkiksi Apple. On helppoa sanoa, että Nokia aliarvioi ”hedelmäfirmaa”, kuten Tero Ojanperä sanoi suuressa ylemmyydentunnossaan, kun Apple oli saamassa ensimmäisiä menestyksiään matkapuhelinbisneksessä. Mutta kuka olisi pärjännyt läpimurron hetkellä Applelle? Kysymys oli paljon muustakin kuin teknisesti etevästä laitteesta. Kysymys oli tuotteen ympärille rakennetusta vertaansa vailla olevasta hypetyksestä. Tämä ei sinänsä ole ainutlaatuista (ja on sitä paitsi tätä nykyä Applen osalta jo hieman väljähtänyt), sillä muistan kyllä Bill Gatesin suuret päivät, kun hän oli kaikkien ropelipäiden suuri guru. Hän teki kaiken oikein virnuillessaan IBM:n kustannuksella, joka rupesi muistuttamaan dinosaurusta. Toista oli Microsoft. Kokoonnuttiin suuriin hartaustilaisuuksiin messuille kuulemaan sanaa. Tajusin yhtäkkiä suuren huijauksen, kun olin eräässä tällaisessa uuden Officen esittelytilaisuudessa ja ohjelmiston esittelijä ”ihastutti” jollain tekstinkäsittelyn kannalta minimaalisella uudistuksella. Se siitä.
Kim Lindström pitää pahana erheenä, kun Stephen Elop ”antoi julkisesti kuolemantuomion” Symbianille ja Meego-puhelimille. Sanoisin, että nämä ovat vain osaselityksiä. Virhehän se oli, kun Elop kuoppasi Symbianin liian aikaisin ”palava öljylautta ” -vertauksellaan, mutta ei lainkaan niin ratkaiseva kuin kuvitellaan. Mitä tulee Meego-käyttöjärjestelmään, niin sen saaminen menestystuotteeksi olisi ollut yhtä vaikeaa, jos ei vaikeampaa kuin Windowsin. Turha näihin on takertua.
Vesa Puttosen mielestä pahin virhe oli Nokian omien osakkeiden massiivinen osto. Laskelmien mukaan Nokia käytti tähän tarkoitukseen 19 miljardia euroa vuosina 2003-2008 ja ostot tapahtuivat noin 16 euron osakekurssilla. Piti pönkittää osakekurssia osinkojen kustannuksella. Nokia maksoi omista osakkeistaan aivan liian paljon.
Tämä on tietysti osittain jälkiviisautta, mutta sisältää myös osasyyn aiheutuneelle katastrofiille. Kun Nokian kassa hupeni, se ei pystynyt varoillaan pelastamaan yhtiötä, kun sillä alkoi mennä huonosti. Amerikkalaiset osakkeenomistajat eivät paljoa piitanneet pitkäaikaisien sijoittamisen hedelmistä, vaan halusivat panna nokiat lihoiksi, kun oli jotain saatavilla.
Mitä ajattelen tästä? Vastakkain piti asettaa Nokian menestymisen mahdollisuudet tulevaisuudessa sillä vaihtoehdolla, minkä se valitsi (Windows) ja toisaalta kassan syönti. Olisiko siis Nokia onnistunut kassallaan (säilyttäessään sen) pelastamaan älypuhelimensa, kun se olisi saanut useita vuosia kehittää Windows-Lumioita pankkitilimiljardeillaan?
Emme tiedä, mutta epäilen vahvasti, ettei olisi tullut tulosta tästäkään strategiasta. Windows ei ollut - yksinään ilman toista kivijalkaa - riittävän menestyksekäs tuote. Olin yksi niistä, jolla oli väärät odotukset.
Mikä jää jäljelle? Mielestäni jäljelle jää mielikuvituksettomasti ja vastenmielisesti Android-vaihtoehto. Miksi? Koska Nokia olisi pystynyt sillä kilpailemaan Samsungin kanssa johtoasemasta kännykkämarkkinoilla. Olen tosin sitä mieltä, että Nokia ei olisi pärjännyt Samsungille, mutta se olisi saanut riittävän suuren osan Android-kakusta, että se olisi selvinnyt kuolemanlaaksosta. Nyt meillä siis olisi Android-Nokia noin 20 prosentin markkinaosuudella, jolla olisi lunastettu markkinoiden kakkospaikka.
Lopulta kysymys oli siis käyttöjärjestelmävalinnasta. Android-puhelimena Nokia olisi poistanut toisen ongelmansa eli avainsovellusten liian pienen määrän.
Toissijaisia ja siten vähäisempiä olivat ”erottovuustekijä” (eli siis, että Nokialla olisi ollut oma Windows-brandinsä) ja operaattoreiden toive saada laajempi eri valmistajien puhelinvalikoima, jotta tasapäisiä ekosysteemejä olisi ollut markkinoilla useampia. Juuri nämä jälkikäteen ajatellen vähäisemmät perusteet ohjasivat Nokian päätöksentekoa.
Oliko siis kysymyksessä Suomen teollisuuspolitiikan jättisuuresta mokasta? Mielestäni tätä virhettä, että valittiin väärä käyttöjärjestelmä, ei voida verrata esimerkiksi UMTS-huutokaupan täystuhoon. Nokian kohdalla kysymys oli ”vain” ohjelmisto- ja käyttöjärjestelmästrategian väärästä valinnasta. Ongelma oli eräässä mielessä jättimäinen, nimittäin Nokia oli ehtinyt kasvaa niin suureksi, että se pankkikieltä käyttääkseni oli ”too big to fail”. On kuitenkin muistettava, että siitä kaatui kuitenkin ”vain” sinänsä tärkeä kuluttajatuoteosio. Verkkofirmana se ei ole epäonnistunut, vaan on elossa ja voi olosuhteisiin katsoen kohtuullisesti.
Elektroniikkatoimialan kansantaloudelliset tappiot ovat joka tapauksessa olleet jättimäiset ja koko Suomen talouden huono kunto johtuu osin tästä. Siksi väärät valinnat harmittavat.
Niin, jos etsitään Suomen taloushistorian suurimmat onnistujat ja epäonnistujat, voisi Nokia olla hyvin molemmilla listoilla ja kärkipäässä. Oliko Nokia lopulta vain liian iso Suomeen – ei tosin aluksi, mutta säilyäkseen vuosikymmeniä meidän kruununjalokivenämme? Jotkut sanovat, että ulkomainen toimitusjohtaja tai johto (hallitus) ei nähnyt kansallista ulottuvuutta ja suhtautui sen takia pienemmällä intohimolla Nokiaan. Vai olisiko Nokian päinvastoin pitänyt pääkonttoreineen muineen irrota kokonaan Suomesta ja lähteä suureen maailmaan?
Toisaalta Nokia ehti jo osoittaa, että Suomessa on kapasiteettia mihin vaan. Onko se mikään ihme, että osa Nokiasta häviää, kun vastassa on koko läntisen maailman ja koko Aasian johtavien valtioiden jättifirmat?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti