Jossakin lehdessä oli lainattu Vladimir Putinia, joka oli todennut, että Barack Obama on menettänyt todellisuuden tajun. Miltei täsmälleen samoin sanoin väitettiin muutama viikko sitten Angela Merkelin luonnehtineen Vladimir Putinia. Tässä sitä nyt ollaan.
Kysymys on tietenkin Ukrainan kriisistä.
Toisella puolella on länsimainen oikeustaju ja oikeusvaltion jalo ihanne (jota tosin lännessäkään ei pystytä läheskään aina kunnioittamaan) ja toisella puolella on häikäilemätön rosvovaltio. Allekirjoitan kyllä ensin mainitun ajattelutavan, mutta sillä ei todennäköisesti ole kovin paljon tekemistä itse Ukrainan kriisin ratkaisun kannalta. Puhdasoppisuus molemmin puolin on kyseenalaista konfliktin ratkaisun kannalta.
Jotenkin Heidi Hautala edustaa minulle tätä säikkyä, sydämistynyttä , puhdasotsaista, pahan vastaista ”oikeudenmukaisuuden puolesta” -linjaa. Ymmärrän ja en ymmärrä. Nyt hän ilmoittaa yksinoikeudella vihreiden empivän vanhaa Nato-kielteistä kantaansa. TV:n ajankohtaisohjelmassa taas Pekka Haavisto toi esille paljon analyyttisemmin puolueensa Nato-kriittisen ajattelun.
Epäilen, että sisimmässään moni poliitikko haluaisi sanoa inhorealistisemman kannan Ukrainasta, mutta ei yksinkertaisesti voi hygieenisistä syistä. Reaalipoliitikko ei ota riskejä. On turha lähteä kerjäämään vaikeuksia erittelemällä Ukrainan tilannetta vaihtoehtoisin ratkaisuin.
Jotain on pakko keksiä. Mielessäni on Robert McNamaran kaksi opetusta konfliktien keskellä: ”asetu vihollisesi asemaan” ja ”kriisejä ei ratkaista järjellä”. Aika hyvin sanottu täysin älykeskeiseltä ihmiseltä.
Valtioiden rajojen vetäminen summittaisesti on vanha maailmanpolitiikan kirous. Väistämättä joku tulee jossakin vaiheessa ja kyseenalaistaa tehdyt ratkaisut. Venäjä yrittää korjata hajonneen Neuvostoliiton jälkiä. Länsi on iloinnut – minä muiden muassa – miten Venäjä oli asettunut omaan pilttuuseensa toisen luokan suurvaltana. Samalla oli herännyt hentoinen toive, että maa muuttuu ajan kanssa liberaalin demokratian suuntaan. Vähänkin historiaa tuntien tämä on likipitäen mahdoton ajatus. Pikemminkin tulee tunne, että sosialismiin siirtyminen ei ollut paradigman muutos, kun ajatellaan Venäjän/Neuvostoliiton suurvaltapyrkimyksiä. Itse yhteiskuntajärjestelmä ei ole ratkaisevaa, vaan äiti-Venäjän vanha ikiaikainen imperiumiajatus ja samaan aikaan suunnaton lännen (vaikutteiden) pelko.
TV:stä tulee uusintana mainio dramatisoitu Fjodor Dostojevskin elämää kuvaava sarja. Jotenkin Dostojevskin hahmo kuvaa Venäjää tavattoman hyvin. Ensin hän oli suuressa innossaan vallankumouksellista muutosta haluava kirjailija. Sitten vankeuden ja pakkotyön jälkeen hän muuttui vanhoilliseksi nationalistiksi (tosin kieltäen vankeuden yhteyden mielenmuutokseensa).
Oppineena kirjailijana hän tunsi viehtymystä sivistyneistön länsimielisyyteen. Mutta sitten tuli Dostojevskin tunnettu vastareaktio. Tulee tunne, että kirjailija lakkasi tappelemasta tutkainta vastaan ja omaksui verraten nopeasti mystisen uskonnollisuuden ja slavofiilien ajatukset. Hän tunsi, että Eurooppa ja Venäjä ovat eri paria, yhteismitattomia.
Venäjän kansan ja sivistyneistön välillä oli kirjailijan mielestä huima kuilu. Hänen sympatiansa olivat kansan puolella. Varmaan hänen kansallismielinen ideologiansa kumpuaa näistä samoista lähteistä.
Hän toki ymmärsi, että yhteiskunnassa on paljon korjattavaa, mutta läntiset mallit eivät olleet venäläisten sisintä. Niistä ei voinut löytää syndrooman ratkaisua. Ehkä tästä voidaan johtaa osa syistä, joiden perusteella Vladimir Putinin kannatus kansalaisten keskuudessa on noussut. Dostojevskin pohdinta ja henkilökohtaiset ratkaisut, joihin hän päätyi, voisivat olla avain nykyvenäläisyydenkin tajuamiseen.
Flirttailu lännen kanssa on nyt asetettu Venäjällä ylikriittiseen syyniin. Kun itse olen voimakkaasti lännessä omaksuttujen aatteiden kannattaja, on minun ikään kuin pakottauduttava ajattelemaan tapahtumia Venäjän kannalta – siis jos haluan niihin jonkin selvyyden - niin epämukavalta kuin se on tuntunutkin.
Eletään ja annetaan toistenkin elää. Ukrainan venäjänkielisten mielestä Ukrainan kriisin symboli on - halusimme tai emme - Maidanin aukio. Se on heidän mielestään ”fasistien” miehittämä – oikeasti tai verukkeena. Rauhan tavoittelun vaihtoehto on sisällissota. Tämän pitäisi olla kaikkien osapuolien tiedossa. Venäjänkieliset ovat niin vahvoilla Itä-Ukrainassa, että puolustusministeri Shoigulla oli varaa sanoa, ettei Venäjä hyökkää rajan yli.
Hautalan kaltaiset huojahtelijat ovat varsin tyypillinen ilmiö. Riennetään hakemaan apua ongelmiin, joita ei ole Ukrainan ulkopuolella syntynyt. Helsingin Sanomien kuukauden takaisessa gallupissa vihreiden suuri enemmistö oli vahvistunut Nato-vastaisuudessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti