lauantai 9. marraskuuta 2013

Saksalainen hegemonia on täällä tänään

Paul Krugman hyökkää ankarasti Saksan vaihtotaseen ylijäämäpolitiikkaa vastaan tuoreessa New York Timesin kolumnissaan ”Those Depressing Germans”. Lähtökohta Krugmanilla on, että PIIGS-mailla on ollut suuria alijäämiä ja Saksalla suuria ylijäämiä. Tilanne on muuttunut: alijäämät ovat supistuneet oleellisesti Etelä-Euroopassa, mutta Saksan ylijäämät eivät ole vastaavasti kutistuneet. Johtopäätös on, että alijäämät ovat supistuneet nimenomaan paljon puhutun austerityn eli talouden kurjistamisen johdosta, eivät sen takia, että taloudet olisivat oleellisesti piristyneet.

Saksan siis tulisi lisätä kulutustaan, jotta sen ylijäämät pienenisivät jo jotta Etelä-Euroopan valtiot saisivat kasvusysäyksen Saksan kulutuskysynnän voimistumisen johdosta (tätä voisi sanoa vaikkapa symmetriaperiaatteeksi). Saksan poliittinen johto - sekä nykyinen oppositio että hallitus - ovat hyökänneet vahvasti tätä Yhdysvaltain hallituksen taholta esitettyä kantaa vastaan, jota siis Krugman puolustaa. Vilkuilin Krugmanin kolumnin kommenttikirjoituksia ja niissä hyökätään ankarasti Krugmania vastaan: Saksalla on oikeus ylijäämiinsä, koska se johtuu saksalaisen tuotannon tehokkuudesta. Jotkut kirjoittajat ovat erityisen aggressiivisia, koska Krugman yhdistää saksalaisen pihiyden republikaanien austerity-politiikkaan: joko taas, he huudahtavat!

Toisaalta jotkut saksalaiset tutkimuslaitokset myöntävät tämän saksalaisen ajattelutapaongelman olemassaolon. Ainakin jossakin siis podetaan huonoa omaatuntoa.

New York Timesin yleisöosastokirjoittajat tuntuvat asettuvan EU:n säästöpolitiikan kannalle: jos on eletty yli varojen tulee menoja ja palkkoja pienentää tuhlailevuuteen syyllistyneissä maissa. Helsingin Sanomissa haastateltiin Kreikasta Suomeen muuttanutta perhettä. Puolisoista toisen palkka oli pudonnut 1800 eurosta 800 euroon ja toisen palkka 1000 eurosta 300 euroon. He milteipä pakenivat maasta. Kreikan tilastokeskuksen mukaan kreikkalaiset ovat keskimäärin 40 % köyhempiä kuin vuonna 2008. On selvää, että kreikkalaiset elivät yli varojensa ennen finanssikriisiä, mutta ei asia sillä korjaannu, että alennetaan elintasoa näin dramaattisesti. Seurauksena tästä on kierre alaspäin, jota on vaikea katkaista. Kulutuskysyntä ei piristy näillä palkanalennuksilla. Kuvitelma, että elintaso laskee siististi 10 tai 20 vuoden takaiselle tasolle – sillä tultiinhan silloinkin toimeen – on väärä. Laman syövereissä sadat ja tuhannet talouden muuttujat muuttavat asentoa ja lopputuloksena on yleinen kurjistuminen.

Krugman on mielestäni epäsuosittuine ajatuksineen pääsääntöisesti oikeassa. Austerity-politiikka on viettänyt riemujuhliaan ja keynesiläisenä hän näkee laman tappamisen väärät keinot. Tilannetta on pahennettu vuosien ajan. Yhä ilmeisempää on, että kreikkalaisten velkoja on leikattava, jotta kansakunta pääsisi jaloilleen. Sekä yksityisten sijoittajien että valtioiden olisi tingittävä saamisistaan. Tukipolitiikka ei toimi.

Eri asia on sitten koko euron tulevaisuus, sillä saksalaiset ovat haluttomia kuluttamaan muiden hyödyksi. Säästäminen on ohjenuora ylitse muiden. Tähän ei välttämättä olisi tarvetta, sillä Saksan viimeaikaiset palkankorotukset mahdollistavat laajemman kulutuksen.

Euro on liian kova valuutta useille maille – eikä Suomikaan ole vapaa epäilyistä – ja tämä ei lupaa hyvää jatkolle. Elintasoerot ovat valitettavasti realiteetti ja jokaisen kansakunnan on itse pyrittävä löytämään keinot päästä eteenpäin. Tämä onnistuisi omalla kansallisella valuutalla ja sen devalvoidulla arvolla. Nyt euron pakkopaidassa vaeltavien kansakuntien määrä lisääntyy.

Korkojen ”sosialisointi” alhaiselle saksalaiselle tasolle ei onnistunut järkevällä tavalla, vaan johti älyttömiin talouden kupliin. Pitääkö nyt yhteisen talouspolitiikan nimissä suostua yhteisiin korkeampiin korkoihin, jotta voidaan tasoittaa kansakuntien eroja. Taantuman kourissa kärvistelevät paremmin toimeen tulevat valtiot – kuten Suomi - eivät tähän hevillä suostu.

Unelma yhtenäisestä hyvinvoivasta Euroopasta, jota virittivät sodasta toipuneen vanhan mantereen johtavat poliitikot jo 1950-luvulla, on sortunut. Liikkumavaraa ja hengitystilaa on pakko saada, muutoin seuraa tukehtuminen.

Pakko tämäkin on kysyä: pyrkiikö Saksa hegemonistiseen asemaan Euroopassa? Sen vaihtotaseen ylijäämä on suhteessa kansantalouden kokoon tällä hetkellä suurempi kuin paljon puhutulla Kiinalla (itse asiassa vaihtotase on BKT:hen suhteutettuna kaksinkertainen Kiinaan verrattuna). Puheet pohjoisesta ulottuvuudesta ovat vaimentuneet: esim. Suomi ja Hollanti ovat pudonneet parhaasta eurooppalaisesta kategoriasta alaspäin ja kärvistelevät talouden alavireessä. Ei ole kerta kaikkiaan enää hyviin toimeen tulevia valtioita.

Monet haikailevat euron devalvaatiosta. Silloin yksittäiset valtiot rimpuillessaan euron pakkopaitaa vastaan saisivat liikkumatilaa talouteensa. Suomi olisi varmaan ilahtunut tästä. EKP:n viimeisin koronalennus antavaa heiveröistä uskoa paremmasta.

www.historiajatkuu.blogspot.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti