Yle TV1:stä tuli Lyndon Baines Johnsonia käsittelevä historiadokumentti -sarjaan kuuluva jakso 27.11.2013. Dokumentti vastasi vain ajoittain odotuksiani. Rakenteellisesti dokumentti oli toispuoleinen, koska Johnsonin sisäpoliittiseen työhön vuosina 1964-65 keskitettiin lähes koko huomio. Ei niin, etteikö Johnson olisi ansainnut noiden vuosien tarkempaa erittelyä, mutta tapahtuihan vuosien 1963-1968 välillä paljon muutakin….
Olen nimennyt tämän kirjoituksen kahden rintaman sodaksi, koska Johnsonin sisäpolitiikassa saavuttamat voitot tapahtuivat kotirintamalla, jota presidentti johti kannattajineen menestyksekkäästi. Se toinen sota oli sitten Vietnamin tappiollinen sota, joka johti lopulta Johnsonin poliittisen uran katkeamiseen. Johnson ei selvinnyt kuiville kahden rintaman sodastaan.
Olisi varmaankin ollut järkevää tehdä kaksiosainen dokumentti, jonka osat olisivat käsitelleet näitä rintamia kumpaakin erikseen. Dokumentissa oli tietenkin tällaisille henkilökuville hyvin tyypillinen pääosan esittäjän puolelle asettuva näkökulma, joka kieltämättä häiritsi.
Johnson, jos kuka olisi ansainnut selkeän analyyttisen kuvauksen, sillä hänestä piirtyy kuva Vietnamin sodan ylimpänä päättäjänä ja toisaalta mahtavana sisäpoliittisena vaikuttajana. Johnson olisi ansainnut syvällisemmän ja puolueettomamman dokumentin. Amerikkalaisten on ilmeisen vaikeaa hahmottaa näin ristiriitaista (lue: kaksisuuntaista) poliittista hahmoa. He haluavat selvän voittajan tai selvän häviäjän. Tähän muottiin Johnson ei sovi millään. Käsittelen tätä kiehtovaa valtiomiestä oman näkemykseni mukaan ja viittaan dokumenttiin vain tarpeen tullen.
Johnson astui tehtäväänsä poikkeuksellisissa olosuhteissa Kennedyn murhan jälkeen. Dokumentin tekijät uhraavat paljon aikaan siirtymävaiheen jännitteisen ilmapiirin kuvaamiseen. Uutta presidenttiä selvästi vierastettiin Kennedyn lähipiirissä. Lyndon B. Johnson oli kuitenkin poliittinen eläin (so. joka solullaan poliitikko) ja hän otti nopeasti tehtävän haltuunsa omalla omintakeisella, ruhjovalla tyylillään. Kaikkien arvioiden mukaan Johnsonilla oli suuri ego; hän oli röyhkeä ja hallitseva hahmo, joka tuntui joskus pelkällä fyysisellä olemuksellaan kaatavan vastustajansa (hän työnsi kasvonsa lähes kiinni keskustelukumppanin kasvoihin ja hypisteli kauniimman sukupuolen edustaijia ilman mitään seksistisiä aikomuksia).
Johnsonin tapa nauhoittaa omat ja vastaanottamansa puhelut (jota ei mainittu dokumentissa) paljastaa meille selkeästi millainen Johnson on tyypiltään. Puheluja voidaan kuunnella netistä tänä päivänäkin ja olen niin tehnyt. Johnsonin intiimi tyyli saa kuulijan tuntemaan itsensä salakuuntelijaksi. Johnson saattoi nujertaa vastustuksen puhelimen toisessa päässä toteamalla: ”Kuulehan, minä olen sinun presidenttisi ja lähden siitä, että sinä teet niin kuin minä sanon”. Ja tuskin kukaan uskalsi loppuun saakka vastustaa.
Dokumentissa tuodaan oivallisesti esille Johnsonin käännyttelijän lahjat esille. Hän osasi panna myös muut tekemään likaisen työn yhteisellä sopimuksella. Kennedy koki Johnsonin kilpailijakseen eikä käyttänyt vuosina 1960-63 kokenutta varapresidenttiään hyväkseen kongressijyränä, vaikka siitä olisi ollut hänelle suunnaton hyöty.
Johnsonin ikimuistettavat saavutukset liittyivät hänen työhönsä vähäosaisuutta ja rotusortoa vastaan. Johnsonin julistama sota köyhyyttä vastaan, War On Poverty, hänen kansalaisoikeuslakinsa, joka lopetti rotusorron Yhdysvalloissa, hänen äänioikeuslakinsa, joka päätti keinotekoiset mustan väestön äänioikeutta rajoittavat esteet, hänen ennen kuulumattomat 80 läpivietyä merkittävää lakia kongressissa, ovat asioita, joita amerikkalaiset itsekään eivät osaa arvostaa tarpeeksi. Kansalaisoikeuslaki oli suora jatko Abraham Lincolnin työlle. Lincoln lopetti orjuuden 100 vuotta (!) aiemmin ja Johnson rotusorron. Johnsonin huomattavimpia lakeja olivat medicare ja medicade, jotka loivat amerikkalaisen köyhille ja iäkkäille luodun terveydenhoitojärjestelmän tärkeän perustan.
Johnson antoi uudistuksilleen nimen Great Society (jolla ei ole mitään tekemistä David Cameronin Big Societyn kanssa). Great Societyn tarkoitus oli nimenomaan nostaa heikoimmassa asemassa olevat kansalaiset ihmisarvoisen elämän piiriin.
Johnson itse tajusi, mitä hänen poliittiset uudistuksensa merkitsivät, kun hän läheisilleen totesi, että ”taidettiin menettää etelä”. Toisin sanoen rotusortoa kannattava etelä oli demokraattien hallussa tultaessa 1960-luvulle siitä huolimatta, että demokraatit taipuivat rotusorron lopettamisen kannalle. Etelän demokraateilla oli yhä suurempia vaikeuksia hyväksyä puolueensa rotusorron vastaista politiikkaa ja siirtyminen republikaanien kannattajiksi alkoi. Johnsonin lait olivat viimeinen pisara. Tänään näemme tuloksen: etelä on siirtynyt Johnsonin ennustuksen mukaisesti oikeistolle. Rohkeasti tulkittuna etelän miehet halusivat kostaa Barack Obamalle Johnsonin uraauurtavan työn käynnistämällä ”white backlashin”, valkoisten vastaiskun mustia vastaan.
Mutta sitä ennen tapahtui peruuttamaton käänne. Johnsonin ja Martin Luther Kingin rotusorron vastaisella työllä - vaikka miehet lähestyivätkin asiaa eri näkökulmista - saavutettiin huikea tulos: 1980-luvulla rotusorto oli käytännössä hävinnyt.
Johnsonin merkittävimmät lait ovat edelleen tänä päivänä ajankohtaisia. Barack Obaman aikana oikeisto on nostanut profiiliaan ja esille ovat noussut medicaren ja medicaden kyseenalaistaminen. Obama jatkoi Obamacarella siitä, mihin Johnson jäi uudistuksillaan. LBJ liittyy aivan oleellisesti siihen poliittiseen polarisoitumisilmiöön, joka Yhdysvalloissa on tänä päivänä meneillään. Asetelma on vähän pelkistäen Johnson-Obama vastaan republikaanisen puolueen oikea reuna ja teekutsuliike. White backlash on yllättäväkin takaisku mustien puolesta käydylle taistelulle. Tietenkin Barack Obaman persoona liittyy elimellisenä osana tähän uuteen - kerran jo ratkaistuun – taisteluun.
Johnsonin aikana welfare state, amerikkalainen versio hyvinvointivaltiosta, näytti lyövän läpi. En ole kuitenkaan havainnut Johnsonin mainitsevan puheissaan hyvinvointivaltiota, joka on varsin vieras käsite amerikkalaisittain. Näkisinkin niin, että Johnsonin hyvinvointiyhteiskuntaa koskeva lainsäädäntötyö koostuu hyvinvointipatterista, jossa jokainen iso lakihanke on oma erillinen osionsa.
Mitä Johnsonin uudistuksille tapahtui hänen jättäessä presidentin tehtävät? Jälki on ollut pysyvä, mutta tärkeää on todeta, että mustien militanttien käynnistämät rotulevottomuudet vuonna 1965 – Johnsonin vielä toimiessa presidenttinä - olivat salakavalalla tavalla seurausta LBJ:n uudistuksista. Ei ole ensimmäinen kerta historiassa, kun osa uudistuksien hyödystä menetetään sen takia, että osalle kohderyhmää ne eivät ole riittäviä. Martin Luther Kingin sovitteleva näkemys ja mustien militanttien radikalismi ajautuivat ristiriitaan keskenään. Repivät rotulevottomuudet loppuivat kuitenkin muutaman vuoden kuluessa ja voidaan sanoa, että Yhdysvallat ei ole ollut enää rotusortoyhteiskunta Johnsonin seuraajien aikana.
Dokumentti sivuutti Vietnamin sodan trauman miltei maininnalla. Olisi ollut parempi rakentaa Johnsonin johtamalle Vietnamin sodalle oma dokumenttinsa, jolloin käyttämäni nimi ”toinen rintama” eli Vietnamin sota ja muu ulkopolitikka olisivat muodostaneet toisen osan.
Tonkinin lahden välikohtaus elokuussa 1964, jonka jälkeen Johnson sitoi maansa Vietnamin kohtaloihin käsiteltiin dokumentissa luvattoman heppoisesti. Tässä ei kannata mennä yksityiskohtiin, mutta olen jossakin aiemmassa blogikirjoituksessa verrannut Tonkinin lahden tapahtumia Mainilan laukauksiin. Sotaan lähdettiin tekaistuilla syillä, jotka syötettiin LBJ:lle. Johnsonin sitoutuminen dominoteoriaan, hänen käsityksensä voittamattomasta USA:n armeijasta, sotilaiden strateginen osaamattomuus Vietnamin olosuhteissa, sodan kotimaisen kannatuksen hupeneminen ja väkivaltaisen sodan vastaiset mielenosoitukset ja tietenkin pohjoisvietnamilaisten ja Vietkongin sissien sinnikäs taistelu pakottivat Johnsonin jäämään seuraavien presidentinvaalien ulkopuolelle. Johnson joutui jättämään katkerat jäähyväiset politiikalle. Häntä on pidetty epäonnistuneena presidenttinä Vietnamin sodan takia. Minun on tätä vaikea hyväksyä omassa tulkinnassani.
Johnsonia ovat vihanneet syystäkin ne, jotka surevat 58 000 sodassa henkensä menettänyttä sotilasta. Aikojen saatossa on unohtunut, että vuoteen 1967-68 saakka amerikkalaisten selvä enemmistö tuki sotaponnisteluja, mutta niinhän se on, että sota on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa. Lopulta sodasta tuli kunniakysymys suurvallalle, josta se ei voinut vetäytyä ennen kuin lopullisesti paljastui, että sotaa ei voida voittaa.
Miksi Johnson epäonnistui Vietnamissa? Lähtisin siitä, että hän oli sydämeltään syvän etelän mies, joka ei pystynyt irtautumaan amerikkalaisesta sankarimyytistä – sotia ei voitu hävitä. Tietenkin hän oli myös cold war warrier, kylmän sodan sotilas. Kun Johnson vieraili varapresidenttinä ollessaan Suomessa, Rovaniemellä, hän julisti, että ”toista kertaa emme jätä teitä yksin” saaden Max Jakobsonin halveksunnan osakseen. Hän ei ehkä ollut niin loistava kuin mitä hänestä on sanottu, mutta ei hän ollut ulkopolitiikassa niin ammattitaidotonkaan, mitä Jakobsson sanoi.
Johnsonia vihaavat ne oikeiston edustajat, jotka vastustavat erityisesti LBJ:n terveydenhuollon uudistuksia. Hän on punainen vaate teekutsuliikkeelle. Liberaalit amerikkalaiset, vaikka olivatkin Vietnamin sodan aikoihin vastakkaisella puolella Johnsonia, ovat ehkä niitä, jotka osaavat antaa arvon Johnsonin ”toiselle (kotimaan) rintamalle”.
Johnsonin ikimuistettava lainaus kansalaisoikeusliikkeen taistelulaulusta ”We shall Overcome”, johon hän päätti 15.3.1965 kongressissa pitämänsä puheen ja jolla hän heittäytyi täysillä ja ilman varauksia kansalaisoikeusliikkeen puolelle, on tyhjentävä vastaus niille, jotka suhtautuvat skeptisesti Johnsonin aikomuksiin. Se on yksi Yhdysvaltain historian suurista puheista. Puheen kohokohta voitaneen lainata tähän alkukielellä: ”There is no moral issue. It is wrong – deadly wrong – to deny any of your fellow Americans the right to vote in this country. There is no issue of States rights or national rights. There is only the struggle for human rights. I have not the slightest doubt what will be your answer”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti