lauantai 19. lokakuuta 2013

Saksan vuoro toimia mallimaana

T&Y-lehdessä 3/2013 julkaistiin mielenkiintoinen Merja Kauhasen artikkeli Saksan työmarkkinamallista: ”Olisiko Saksan työmarkkinamallista opiksi suomalaisille?” Käytän oheisessa kaaviossa pääosin Kauhasen esittämiä tilastolukuja, jotka olen poiminut kuusisivuisesta jutusta. Vastaan luonnollisesti itse kuvion relevanttiudesta ja johtopäätöksistä.

Saksahan on meillä nykyisin mallimaa (aiemmin mm. Uusi-Seelanti, Tanska, Ruotsi jne.), johon verrataan meidän taloudellista ja yhteiskunnallista menestystämme. Hyvä mittapuu se onkin, mutta asia on monitahoisempi kuin yleensä julkisuudessa esitetään. Saksa on saanut kuuluisuutta luomalla matalapalkkatyöstrategian. Ainakin osittain juuri se on luonut edellytykset hyvälle työllisyystilanteelle. Toisaalta Saksa on saanut nauttia taloutensa dynaamisuudesta, joka on parantanut myös työllisyyttä.

Ns. Hartz-reformilla on luotu ei-tyypillisiä työsuhteita (osa-aikatyötä ja vuokratyötä). Työtehtävät ovat kasvaneet nimenomaan osa-aikatyössä, ei kokoaikatyössä. Hartz-mallin mukaisissa minitöissä työskentelee noin 7,47 miljoonaa työntekijää, lähes viidesosa koko Saksan työvoimasta. Määrä on häkellyttävän suuri. Tekee mieli sanoa, että ei ihme, että työllisyys on niin hyvällä tasolla. Suomessa kokoaikaista työtä on pidetty aina suuressa arvossa. Pitäisikö nyt suorittaa uudelleenarviointi? Ajattelin pitää vanhat arvostukseni voimassa: kyllä kokoaikatyö on ehdottomasti tavoittelemisen arvoinen päämäärä.

Minityöt eivät ole johtaneet tavanomaisiin työsuhteisin niin kuin olisi voinut olettaa. Minityöt ovat tulleet pysyäkseen. Niissä palkka on 450 euroa/kk, joka on hämmästyttävän alhainen. Ei voisi kuvitellakaan, että Suomessa sillä tultaisiin toimeen, eikä kyllä tulla Saksassakaan. Palkan päälle maksetaan sosiaaliturvaa ja/tai työttömyysturvaa.

Oheisen kuvion mittarit kertovat, mistä on kysymys. Saksa menestyy hyvällä työllisyydellään ja kohtalaisella työllisyysasteellaan. Näiden faktojen sisällä on paljon ongelmallisia osa-alueita.

Erityisesti työssäkäyvien köyhyysriski, matalapalkkatöiden osuus, pitkäaikaistyöttömien osuus kokonaistyöttömyydestä ja minitöistä johtuva palkkaerojen kasvu vievät pohjaa hyviltä perusluvuilta. Saksa ei näillä tunnusluvuilla ansaitse esimerkin asemaa.

Minityöstrategia on vain osa kokonaisuutta, jota Saksa edustaa. On syytä tutkia tarkkaan, mitkä kaikki osatekijät vaikuttavat Saksan työllisyyteen ennen kuin sitä lähdetään matkimaan.

Tässä tullaan aivan keskeiseen asiaan. Meillä on paljon asiantuntijoita ja aivan tavallisia ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että kaikkea työtä on vastaanotettava riippumatta palkasta. Olen aina suhtautunut tähän kategoriseen vaatimukseen skeptisesti. Olen pannut merkille, että nimenomaan eliitti on ollut vaatimassa töihin menoa ”mihin hintaan tahansa”. Samat tahot pitävät tuloerojen kasvua positiivisena asiana. Kysymys on hyvin voimakkaasti ideologisesta kysymyksestä.

Jos ehdoin tahdoin halutaan luoda uusköyhälistö, on Saksan linja oikea. Minipalkkalaisten huonot edellytykset saada normaalityötä viittaa siihen, että kysymys on pysyvästä järjestelmästä, joka ei luo riittäviä edellytyksiä kokopäivätyölle, vaikka työllisyystilanne on hyvä.

Myönnän, että tähän sisältyy kiperiä näkökulmia. Jos globalisaation paineessa ei pystytä tarjoamaan kokopäivätyötä, niin eikö silloin ole järkevää tyytyä osapäivätyötarjontaan? Sanoisin näin, että osa-aikatyötä syntyy luonnostaan yhteiskunnassa ja sille on myös luonnostaan kysyntää, mutta tarkoituksellinen ja systemaattinen pyrkiminen minityöyhteiskuntaan ei ole ainakaan minun ihanteeni.

Minityöyhteiskunnan luominen on eräänlainen antautumisen merkki: hyvinvointiyhteiskunta on pantu säästöliekille. Saksan ratkaisu – joistakin positiivisista piirteistä huolimatta – on pettymys minulle. Ja niin kovasti kun odotin Saksalta lipunkantajan roolia nyt nähdyissä ja nähtävillä olevissa talouden haasteissa! Hyvinvointiyhteiskunnan purku on joidenkin mielestä vastaansanomatonta ja joidenkin mielestä jopa toivottavaa. Epäilen, että nämä mielipiteet eivät ole aivan loppuun saakka harkittuja. Pesuveden mukana nimittäin menee paljon arvokasta - jopa aivan elintärkeää - ihmisten toimeentulon ja hyvinvoinnin kannalta.

www.historiajatkuu.blogspot.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti