keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Movement Conservatism (parempilaatuisena) kuvana ja johdantotekstillä

Yhdysvaltain polarisoitunut poliittinen tilanne johtuu mielestäni republikaaninen sisäisestä polarisoitumisesta. Yleensähän asiasta puhutaan nimellä ”Yhdysvaltain poliittisen tilanteen polarisoituminen”. Tällöin tarkoitetaan rajalinjan vetämistä demokraattien ja republikaanien väliin.

Tarkempi erittely johtaa ajatukset republikaanien maltillisen enemmistön arviointiin. Yhdysvaltain nykyinen kriisi olisi ratkaistavissa, jos edustajainhuoneen annettaisiin äänestää velkakaton nostamisesta. Edustajainhuoneessa on nimittäin vuorenvarmasti riittävä määrä velkakaton nostoon suostuvaisia maltillisia republikaaneja, jotka yhdessä demokraattien kanssa muodostavat enemmistön. Senaatissahan demokraateilla onkin selkeä enemmistö, Mutta republikaanit eivät salli äänestystä. Kovan linjan oikeisto pitää pihdeissään matillista enemmistöä ja näin ollaan pattitilanteessa.

Avainryhmä on siis maltilliset republikaanit, joiden heikkoutta esimerkiksi Paul Krugman pitää koko syntyneen kriisin syynä.

Mikä on tämä republikaaniryhmä analysoituna? Olen oheisessa kuvassa pyrkinyt erittelemään kaikki ne fraktiot, suunnat ja ominaispiirteet, joista konservatiiviryhmän ideologia muodostuu. Kysymys on ideologisesta suunnasta, josta on käytetty nimeä Movement Conservatism. Se voidaan katsoa demokraattijohtoisen New Deal -suuntauksen vastinpariksi, sen eräänlaiseksi antiteesiksi.

Movement Conservatism ei ole mikään päivänpolitiikan perhonen, vaan vuosikymmenien ”kehittelyn” tulos. Sen isiä ovat mm. William F. Buckley, Barry Goldwater ja Ronald Reagan. Olen tarkastellut liikettä monien blogikirjoitusten yhteydessä (mm. ”Ja valot sammuivat, osa 1”).

Nykyiset ongelmat saattavat avautua paremmin, jos Movement Conservatism esitetään eräänlaisena karttana. Karttaan on mahdutettu peruskonservatiivisten näkemysten lisäksi äärikonservatiivinen ulottuvuus. Oheinen kuva puhukoon puolestaan.

www.historiajatkuu.blogspot.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti