Tulevaa on tunnetusti vaikeaa ennustaa. Kun tulevaisuus muuttuu historiaksi, voidaan suorittaa tarkistuksia ja ne eivät yleensä suosi ennustajaa. Yleensä maine nousee, kun ennustaja saa jonkin yksityiskohdan oikein, mutta seuraavien ennustusten osumatarkkuudesta sitten yleensä vaietaan…..
George F. Kennan toimi Yhdysvaltain Moskovan suurlähettiläänä vuosina 1944-46 ja 1951-52. Hänen kuuluisuutensa perustuu paljolti Moskovasta 1946 lähetettyyn ns. ”Pitkään sähkeeseen” sekä sitä seuranneeseen ”X-artikkeliin” Foreign Policy -lehdessä vuonna 1947.
Tarkastelen seuraavassa Kennanin ennustuksia sodan (2. ms.) jälkeisestä ajasta. Kennan tuntui edustavan opiskeluaikoinani varsin ortodoksisia näkemyksiä (lue: Kylmän sodan konna oli Neuvostoliitto) länsi vastaan itä -asetelmassa. Vuosien varrella Kennanin maine objektiivisena pohdiskelijana on kasvanut.
Kuvalähde: Wikipedia/Moscow, U.S. Embassy
Mikä oli Kennanin arvio kylmästä sodasta sen syttymishetkillä ja Neuvostoliiton roolista siinä? Referoidaanpa tähän vähän hänen käsityksiään erityisesti ”Pitkästä sähkeestä”.
George F. Kennan eli pitkän elämän (1904-2005) ja näki itse maailman muuttuvan sen suuntaisesti kuin hän oli ennustanut. Kennanin virkamiesura ei ollut ruusuilla tanssimista. Kerkeät sanomiset aiheuttivat hänelle vaikeuksia ja itse Stalin heitti hänet ulos Moskovasta, kun Kennan unohti hetkeksi diplomaattiset kohteliaisuudet.
Kennanin mielestä Neuvostoliitolle on ominaista itämainen salamyhkäisyys, juonittelu ja haluttomuus kunnioittaa objektiivista totuutta. Tästä Kennan päätyy arvioon, että ”on vaikea uskoa, että Stalinilla itselläänkään on minkäänlaista objektiivista kuvaa ulkomaailmasta”. Neuvostoliiton politiikka on Kennanin arviossa konservatiivista: Neuvostoliitto, päinvastoin kuin Hitlerin Saksa, ei ryhdy seikkailupolitiikkaan. Se ….. ei ota tarpeettomia riskejä”. Näkemys on realistinen jälkikäteenkin nähtynä. Neuvostoliitto operoi lähes pelkästään toisessa maailmansodassa valtaamillaan alueilla, ehkä Afganistania lukuunottamatta.
Kennan varoitti jo tuolloin kommunistihysteriasta: ”Olen vakuuttunut, että meidän maassamme olisi tänään paljon vähemmän Neuvostoliiton vastaista hysteriaa, jos kansamme ymmärtäisi paremmin tilanteen realiteetit”. Tällä Kennan tarkoitti sitä, että Neuvostoliitosta ei saa antaa kuvaa, joka pelottaa ihmisiä, vaan päinvastoin hallituksen tulee antaa realistista tietoa Neuvostoliitosta. Kennan ennakoi tulevaa mccarthyismia
Kennanin mielestä Neuvostoliitolla ei ollut riittävästi voimaa käynnistää sota. Tästä johtuen todellista suursodan vaaraa ei ollut näköpiirissä. Yhdysvalloille riitti, kun analysoitiin oikein Neuvostoliiton tarkoitusperät. Ne pystyttiin mitätöimään ”älykkäillä ja rakentavilla (Neuvostoliiton propagandan vastaisilla) ohjelmilla.”
X-artikkelissa esitetystä Policy of Containmentista (hillitsemis- tai patoamispolitiikka) tuli Yhdysvaltain politiikan ohjenuora 50 vuodeksi. Sen tarkoituksena oli estää Neuvostoliiton vaikutusvallan leviäminen totutun valtapiirinsä ulkopuolelle. Miltei välittömästi alkoi taistelu Policy of Containmentin sisällöstä: onko patoamispolitiikka ensisijaisesti diplomatiaa vai enemmänkin sotilaallista varustautumista?
Kennanin trauma syntyi siitä, että hän pyrki ajamaan läpi Policy of Containmentia diplomaattisin keinoin ja hänen kilpailijansa (ja ystävänsä) Yhdysvaltain virkamiesjohdossa, Paul Nitze painotti sotilaallista läsnäoloa Policy of Contanmentin soveltamisessa.
Kennan hävisi taistelun ja oli siitä katkera myös Nitzelle. Jälkikäteen ajatellen sympatiani on Kennanin puolella: monissa kylmän sodan konflikteissa oli kysymys muusta kuin kaksinapaisesta kylmän sodan opin toteuttamisesta. Ei voi välttyä myöskään ajatukselta, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelu, CIA liioitteli rankasti Neuvostoliiton voimaa. Tämä suosi Military Industrial Complexia, jolle riitti rahaa tuhlattavaksi saakka. Itse asiassa Nitzen johtama komitea vuoden 1950 raportissa kertoi selkeästi, että Yhdysvalloilla oli resursseja paitsi elintasonsa nopeaan laajentamiseen, niin myös erittäin vahvaan sotilaalliseen läsnäoloon kaikkialla maailmassa.
Kennanin opista kehitelty - sotilaalliseen kommunismin vastaisuuteen tähtäävä – ”Trumanin oppi” oli tarkoitettu yhdeltä osin Yhdysvaltain sisäpolitiikan välineeksi. Näin toimittiin juuri Kennanin ajatusten vastaisesti: käynnistettiin suuri Neuvostoliiton vastainen pelkoon perustuva kampanja.
Miten monta kertaa amerikkalainen norsu onkaan tunkeutunut vieraaseen kulttuuriin - ja olohuoneisiin - omaa ylevää - tai viheliäistä - demokratiaansa tuputtaen. Jotkut, kuten Kennan, ovat tämän oivaltaneet, mutta väärät ihmiset ovat olleet oikeassa. Vanhoilla päivillään huippuälykäs Robert McNamara - tehtyään ensin virheitä virheen perään - totesi Kennanin hengessä "emphatize your enemy!" Tuntuu siltä, että uutta ajattelua ei rakenneta aiempien oivallusten päälle, vaan kaikki pitää aina keksiä uudelleen.
Kennan vaikutti voimakkaasti omiin näkemyksiini kylmästä sodasta ja ehkä tämänkin päivän konflikteista. Hän painotti diplomaattista painetta asioiden eteenpäinviemiseksi. Hän oli epäilemättä amerikkalainen patriootti. Kennanin ajattelu oli vain liian rakenteellista - sanoisin liian viisasta - yksioikoiselle amerikkalaiselle ajattelutavalle.
Kennan vastusti Vietnamin sotaa ja Yhdysvaltain interventioita arabimaailman eri kohteisiin. Hän varoitti, että Yhdysvaltain historia opetti, että sotia käynnistettäessä mentiin (ja mennään) eri sotaan kuin mistä tullaan lopulta ulos. Kun Kennan rullatuolissa 100-vuotiaana kertoi näistä ajatuksistaan, voitiin ne tietenkin sivuuttaa (kuten George Bush nuorempi sivuuttikin), mutta niiden viiltävää realistisuuden tajua ei voida sivuuttaa.
Kylmässä sodassa Kennan olisi halunnut eroon dogmaattisesta ja moralistisesta Yhdysvaltain ulkopoliittisesta linjasta (jota hän kuvasi primitiiviseksi) ja olisi halunnut korvata sen realistisemmalla poliittiseen ja taloudelliseen painostukseen perustuvalla otteella. Kennanin ajattelulla kylmästä sodasta olisi voinut tulla selkeästi miedompi.
Historia jatkuu tässäkin suhteessa. En voi välttyä ajattelemasta, että nitzeläinen sotilaalliseen doktriiniin perustuva ajattelutapa on ohjannut amerikkalaisten toimia kylmän sodan päättymisen jälkeenkin. Tässä mielessä vuosi 1989 (tai vuosi 1991) ei ole paradigman muutos, vaan melko tavanomainen sauma menneen ja tulevaisuuden välillä.
Uhka – joka on todennäköisesti kuviteltu - ei tule juuri nyt Venäjän taholta, vaan muualta, mutta keinot ovat Kennanin ajattelun vastaisesti samat, eli sotilaallista voimaa painottavat. Yliresurssoitu Nato joutuu luomaan liioiteltuja viholliskuvia löytääkseen legitimiteetin olemassaololleen. Kunnon sotien puuttuessa siitä on tullut eräänlainen ”sotapoliisi”, kauniimmin sanottuna rauhankumppanuuden toteuttaja.
On selvää, että Venäjän kaltainen maa reagoi: Long telegramin mukaan ”Kreml suhtautuu neuroottisesti maailman tapahtumiin” ja tämän takana on sen perinnäinen turvattomuuden tunne. Mitään tästä Kennanin lausumasta ei tarvitse muuttaa tänä päivänä. Vastavuoroisesti toimiva varustelukierre voi alkaa ja on jo osin käynnistynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti