Osmo Soininvaara on piristänyt meitä aika-ajoin haastavilla tietoteoksilla. Näkemykset ovat olleet toki hyvin henkilökohtaisia. Edellinen ”Satakomitea” -kirja tuli luetuksi. Analyysin tasossa se kestää vertailun missä yhteydessä tahansa.
Nyt häneltä on ilmestynyt uusi kirja, ”Vihreä politiikka”. Se poikkeaa edeltäjästään melkoisesti. Kysymys on pienimuotoisesta omaelämäkerrallisesta pohdinnasta politiikan maailmassa. Soininvaara ei olisi Soinivaara, jos hän ei sivistäisi meitä lukijoita monilla oivalluksilla. Parasta antia kirjassa ovat kaupunkipolitiikkaan, maailman väestökehitykseen, ydinenergiaan ja turvetuotantoon (!) liittyvät faktat ja mielipiteet. Näissä asioissa hän toimii kansanvalistajana. Hyvä on myös erittely vihreiden alkutaipaleesta. Moni asia on ehtinyt jo unohtua, kertaus on paikallaan.
Toinen puoli kirjaa pohjautuu vihreän politiikan arviointiin. Tässä hän antaa sanan säilän heilua. Mielipiteet ovat tietenkin vihreitä ja subjektiivisuus nostaa päätään. Otan oikeudekseni arvioida kirjan näitä osioita kriittisesti, koska Soininvaara itsekin antaa tulla tuutin täydeltä.
Soininvaara hahmottaa oikein vihreän liikkeen synnyn liberaalipuolueen yhteyteen. Monet vihreät poliitikot olivat liberaaleja ennen kuin liittyivät vihreään liikkeeseen. Liberalismia koskevassa blogikirjoituksessani totesin, että liberaaleihin oli sikäli helppo kuulua, että puolue oli ikäänkuin politiikan yläpuolella tai se harjoitti ”parempaa” politiikkaa. Samalla tavalla monet ovat nykyisin vihreissä, kun eivät halua leimautua vanhojen puolueiden kautta. Vihreys on - näin se halutaan viestiä - ikään kuin elämäntapa, jossain määrin irrallaan sorkat savessa -politiikasta.
Valitettavasti liberaaliudesta on tarttunut myös tietty ylemmyydentunne, joka vaivaa myös Soininvaaraa. Ollaan ikään kuin paremmin tietäviä ihmisiä (parhaan argumentin periaate !). Tästä seuraa ylilyöntejä. Soininvaara toteaa esimerkiksi, miten hän suorasukaisesti kertoi eräässä tilaisuudessa Pohjois-Suomen olosuhteisiin liittyen, että ”kylän raitilla näkee vain rollaattoreita”. Hän antaa ymmärtää, että kun demografista puhuminen ei oikein riitä niin sanoman perille saamiseksi pitää käyttää räväkkää kieltä. Aivan kuin kohdealueen ihmiset eivät tietäisi asiaa muuutoinkin. Ajatteliko hän saada parannuksen aikaiseksi lausunnollaan ? Ei tällaisilla huitaisuilla (sanomisella sanomisen ilosta) saada kuin mielipahaa aikaiseksi.
Soininvaara antaa ymmärtää olevansa kompromissisuuntautunut ihminen. En epäile sitä. Tulee mieleen, että Soinivaara on halukkaampi luopumaan periaatteista helpommin kuin monet muut vihreät. Mielessä käväisee tietty periaatteettomuus. Hän arvostelee ihmisiä, jotka ovat periaatesidonnaisia edunvalvojia. Niinpä hän kritisoi ammattiyhdistystä ja toteaa, että ”puolue (vihreät) ei nojaa toiminnassaan ammattiyhdistysliikkeeseen”. Eihän puolueen tarvitse tietenkään ”nojautua”, mutta tässä lienee kysymys muustakin. Soininvaaran antipatia kohdistuneekin ammattiyhdistyksen johtotehtävissä oleviin, joita hän ei ole saanut tukemaan omia sosiaalipoliittisia kannanottajaan (vrt. Satakomitea -kirja). Yhdysvalloissa enää 10 % ihmisistä kuuluu ammattiyhdistykseen ja työntekijöiden asema ei ole kaksinen. Palkat köyhimmässä päässä ovat todella alhaiset. Tulee mieleen, että ihmisten pitää olla töissä hinnalla millä hyvänsä. Soininvaara ei näytä olevan huolissaan moisesta. Epäilen, että hänen verhottu ammattiyhdistysvastainen, oikeistosävyinen ajattelunsa on tässä taustalla.
Tietty periaatteettomuus ja besserwisseriys tulee esille myös lausahduksessa ”vihreät kalastelevat ääniä oikealta ja vasemmalta”. Tätä hän ei esitä kriittisessä mielessä, vaan ikään kuin jalostamismielessä. Vihreänä entiset puoluepukarit muuttuvat konsulttikielisistä oikeistolaisista ja vanhaa jargonia toistavista vasemmistolaisista kunnon järkivihreiksi.
Ilmaukset ovat paikoin todella yksinkertaistavia. Mitä hän mahtaa tarkoittaa lausahduksella ”marxilaisuuden mukana kaatui myös marxilainen teoria” ? Sosialismi kaatui, mutta en ole alan kirjallisuudessa nähnyt Marxin (tai marxilaisten taloustietelijöiden) nimiä poistetun lähdeluetteloista, pikemminkin päinvastoin. Mutta Soininvaarahan tietää paremmin.
”Enää ei yrittäjistä puhuta riistäjinä”, toteaa Soininvaara. Suurin osa yrityksistä ei riistä ketään. Mutta entä monet kansainväliset suuryritykset ? Onko lausahdus tarkoitettu kattavaksi vai jälkijättöisesti suunnatuksi 1970-luvun taistolaisia vastaan ? Finansskriisiin hän ei kajoa juuri lainkaan.
Soinivaara ilmoittaa inhoavansa lausetta ”asiat eivät ole niin kuin ne ovat, vaan miltä näyttävät”. Mikä mainio esimerkki ihmisestä, jolle järki on mantra ! Joskus tuntuu, että Soinivaaran ajatukset ovat sukua aynrandmaiselle objektivismille. Soinvaaran äly toimii niin, että asiat ovat niin kuin ovat. Tällä hän sulkee pois monia näkökulmia normaalista ihmisten kanssakäymisestä.
Paitsi hyvä ja analyyttinen tietolähde, on kirja myös vaalikirja. Se kuvaa ansiokkasti vihreiden poliittista peliä - ja Soininvaara todella pelaa. Siinä pistellään sumeilematta pääkilpailijoita kokoomusta ja sosiaalidemokraatteja.
Suosittelen kirjaa poliittisten kilpailijoiden luettavaksi ihan jo oppimismielessä. Mutta missä ovat perussuomalaiset ? Luulisi perussuomalaisten olevan kaikkein kauimpana vihreiden ajatelutavasta. Heihin Soinivaara ei tuhlaa ruutia. Soinivaara ei ota kantaa moniin kysymyksiin kuin aivan pinnallisesti. Näihin kuuluu koko EU-kokonaisuus kriiseineen. Mutta jääköön toiseen kertaan. Kirja kannattaa lukea monista syistä eikä vähiten siksi, että Soininvaaran kirjoitustyyli on oivaltavaa ja sujuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti